tiistai 30. lokakuuta 2012

Kuulumisia Mosambikin Maan ystävistä


Mosambikin Maan ystävien Justica Ambientalin (JA!) puheenjohtaja Anabela Lemos vieraili Suomessa Kepan kutsumana lokakuun puolessa välissä. Hänen noin viikon vierailunsa aikataulu oli tiivis, mutta ennätimme saada hänet lyhyelle vierailulle myös Suomen Maan ystävien toimistolle 12.10. Paikalla oli MY:n työntekijä ja muutama aktiivi.


Kuva: Anabela, Anastasia ja Mixu Maan ystävien toimistolla
Vaikka Anabela oli jo väsynyt monen seminaarin jälkeen, keskustelua käytiin vilkkaasti vapaaehtoistyöstä Facebookiin ja Mosambikin tilanteeseen. Anabela kertoi myös JA!:n toimineen alkuun vapaaehtoispohjalta, pitkälti hänen oman panoksensa varassa. Työmäärä ei kuitenkaan tekemällä vähentynyt, joten tänä päivänä JA!:lla on yhdeksän työntekijää. Vapaaehtoisia heillä on jonkin verran edelleenkin, mm. opiskelijoita.

Mosambikin poliittinen tilanne muodostaa kuitenkin haasteen järjestötoiminnalle. Anabela kertoo, että hallituksella on oikeus kuunnella aktiivien puhelimia, sekä rajoittaa internetin käyttöä. Poliisit saattavat seurata ja säännöllisesti pysäytellä aktiiveja. Toimijat kohtaavat myös väkivaltaa ja sen uhkaa hallinnon puolelta. Väkivalta voi myös kohdistua niihin yhteisöihin, joiden kanssa järjestöt toimivat.

Turvallisuuden vuoksi JA! lähettää nykyisin kenttätöihin aina kaksi työntekijää kerrallaan, ja seuraa esimerkiksi auton sijaintia GPS-laitteilla. Jos pysähdyspaikka on outo, tai pysähdys kovin pitkä, kentällä oleviin otetaan yhteyttä.
Facebook on yleistynyt myös Mosambikissa kaupunkilaisten keskuudessa. Se on myös tarjonnut ihmisille kanavan, jossa uskalletaan keskustella hankalista poliittisista kysymyksistä. Tosin sielläkään näkemykset FB:ssa eivät kanavoidu varsinaisesti toiminnaksi – eikä sillä ole mitään kosketuspintaa kyläyhteisöihin tai köyhään väestönosaan.

Anabelan näkökulmasta Suomen Maan ystävien kannattaisi keskittyä ydinvoimaan. Ydinvoima ja sen rakentaminen sekä siihen liittyvä kaivostoiminta kiinnostavat myös Mosambikissa. Erityisesti pitää muistaa se, että tämä on Suomen Maan ystävien oma juttu, sellainen asia, jota juuri meidän on seurattava ja vastustettava.

Suomi-näkökulman lisäksi on meillä väistämättä aina EU. Eurooppalaiset pankit ovat viime vuosina lisännyt Afrikka-rahoitustaan, eivätkä projektit ole aina olleet järkevimmästä päästä. Tämä on tapahtunut lähes huomaamatta, ilman minkäänlaisia protesteja Euroopan päässä.


Haasteista ja vaikeuksista huolimatta JA!:lla riittää niin työntekijöitä, vapaaehtoisia kuin vaikuttamisen halua. Sisarjärjestöissämme Kansainvälisissä Maan ystävissä onkin inspiraation lähdettä!

Anastasia Lapintie & Mika-Petri Lauronen  
(artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 30.10.2012)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti