Kaivosteollisuuden kasvu ja valtaisat
malminkaivuualueet ovat olleet jo pitkän ympäristöjärjestöjen huolenaiheena,
eikä suotta. Kaivokset ovat osoittautuneet globaalin maailman
bisneskentiksi, joissa mm. valvomattomuus luo vaarallisen alustan niin
ympäristötuhoille kuin ihmisoikeusloukkauksillekin.
 |
| Kuva 1: Samarco-yhtoiön rautamalmipatoaltaan tuhoja Bento Rodriguesin kylässä, Brazil. Rogério Alves/TV Senado. |
Näin on käynyt Brasiliassa marraskuun alussa sattuneessa
kaivosonnettomuudessa Minais Geraisin osavaltiossa, jossa kaivosjätti
Valen ja BHP Billitonen omistuksessa olevan Samarco- kaivosyhtiön patoaltaan murtuminen
Marianan kaivosalueella Kaakkois-Brasiliassa sai aikaan massiivisen jätevesivuodon,
jonka aiheuttaman tuhot ovat mittavat. Vuodon tarkkoja syitä ei vielä tiedetä,
mutta on selvää, että katastrofiin johtaneina tekijöinä voidaan nähdä mm. liian
lepsujen kaivoslakien, riittämättömän valvonnan sekä talousjärjestelmämme
mahdollistaman yltiöpäisen kaivannaisteollisuuden.
Minais Geraisin
osavaltion turmassa ei ole kyse mistään pienestä kaivosonnettomuudesta, vaan
suuren luokan ympäristökastrofista. Brasilian ympäristöministeri Izabella
Teixeira onkin kuvannut Minais Geraisin kaivosturmaa Brasilian
lähihistorian pahimmaksi ympäristökatastrofiksi. Samalla tämä surullinen tapaus
on erittäin ajankohtainen esimerkki kaivosteollisuuden takana lymyilevistä
massiivisista ongelmista, sekä kestävää kehitystä vaarantavasta toiminnasta. Kun
vahinko sattuu, on sen seuraamukset peruuttamattomissa ja jäljet usein
kauaskantoisia.
MAASTA
MEREEN
 |
|
Kuva 2: Bento Rodriquesin kylä.
Brazil. Rogério Alves/TV Senado.
|
Samarco-kaivoksen
kolmesta padosta yksi, Fundão
–pato murtui, aiheuttaen
noin 40-50 miljoonan kuutiometrin jätevesimassan vyöryn ympäristöön.
Havainnollisesti kyse on noin 20 000 olympia-altaallisesta saastunutta
kaivosjätettä. Onnettomuuden seurauksena mm. Bento Rodriguesin kylä tuhoutui
täysin jättäen yli 500 ihmistä vaille asuntoa. Myös usean kymmen kilometrin
päässä olevat kylät ovat saaneet osansa kaivoksen jätevedestä. Bento
Rodriguesin ja sen asukkaiden kohtalo on vain yksi surullinen esimerkki
kaivosonnettomuuden aikaansaamista vahingoista, sillä patomurtuma hukutti
alleen kylän ohella kasveja ja eläimiä. Myös reilut kymmenen ihmistä on kuollut
turmassa, ja noin kymmenkunta on vielä kadoksissa. Suurin ongelma lienee
liejun valuminen läheisen Rio Dolcen jokeen. Joki on paikallisille
kylille ja alkuperäiskansoille, kuten krenakeille, elintärkeä, sillä se
turvaa vedensaannin ja antaa mahdollisuuden elinkeinon harjoittamiseen. Minas
Geraisin ja Espirito Santon osavaltion asukkaat ovatkin olleet turman jälkeen täysin
riippuvaisia kaivosyhtiöiden vesitoimituksista.
Elämää antava ja
ylläpitävä joki on saastumisen myötä muuttunut Marsia muistuttavaksi ruskeaksi
rautavesilähteeksi tehden siitä käyttökelvottoman yli 500 kilometrin matkalta.
Huonoista vaihtoehdoista kuitenkin parhaana on pidetty jäteveden valumista
Atlanttiin, jotta paine Rio Docella helpottaisi ja joen happipitoisuus
tasoittuisi. Suolainen merivesi auttaisi mutamassaa hajoamaan ja levittäytymään
laajemmalle alueelle.
Veden valuminen
valtamereen ei kuitenkaan poista kaivosjätteen ympäristöongelmia, sillä se voi
aiheuttaa vaaran rantavyöhykkeen eliöille, kuten alueella liikkuville ryhävalaille,
La Platan delffiineille, sekä erittäin uhanalaisille merinahkakilpikonnille.
KEPPIÄ
JA VALVONTAA
Marraskuun
lopussa YK:n ihmisoikeusneuvoston nimeämät ihmisoikeusasiantuntijat antoivat
palautetta Minas Geraisin onnettomuuden puutteellisista toimista. Heidän
mukaansa Brasilian
hallituksen, BHP Billitonen ja Valen toiminta ja tiedotus turmasta on ollut
riittämätöntä. Lisäksi paikallisilla tulisi olla oikeus tietää onnettomuuden
aiheuttamista terveyshaitoista ja tilanteen etenemisestä enemmän.
Myös kiukkuiset kansalaiset ja
ympäristötoimijat ovat antaneet kritiikkiä hitaasta reagoinnista,
Brasilian heikosta ympäristölainsäädännöstä sekä yhtiölle langetetuista
lapsellisen pienistä sakoista. Turman alussa Ibama, Brasilian ympäristö-
ja luonnonvarainstituutti (Instituto
Brasileiro do Meio Ambiente e dos Recursos Naturais Renováveis) langetti
Samarcolle noin 61 miljoonan euron sakot, sekä jäädytti yrityksen varoja
siivous- ja korjaustöihin. Viime kuun lopussa Ibama kuitenkin arvioi
kulujen nousevan yli viiteen miljardiin dollariin.
 |
|
Kuva 3: Samarcon edustajat Roberto Carvalho ja
Fernando Schneider Kunsch tiedottamassa
Minas Geraisin
onnettomuudesta. Tonico.
|
Aliarvioidut sakko- ja korvausmaksut ovat suuryritysten kohdalla erityisesti vaarallisia siksi, että ne rohkaisevat kaivosyhtiötä toimimaan ympäristön kustannuksella ottamatta tarpeeksi huomioon niitä yhteisöjä, joihin onnettomuuden seuraukset vaikuttavat suorasti. Ympäristövastuu ja -turvallisuus tulisikin saada yhä tiukemmin osaksi kaivostoimintaa ja sitä määrääviä lakeja. Myös Brasilian olisi hyvä tarkastaa lakiasetustensa ajantasaisuus. Lisäksi tulisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka hyvin asetukset noudattavat kansainvälisiä ihmisoikeusstandardeja, kuten asukkaiden oikeutta tiedonsaantiin kriisitilanteissa.
Paljon on myös ollut puhetta siitä,
kuinka onnettomuus olisi voinut olla estettävissä, jos kaivosalan valvonta
Brasiliassa olisi tiukempaa. Muutamia vuosia sitten ympäristöinstituutti
Instituto Pristino esitti kaivosyhtiön padonlaajennusprojektiin liittyviä
huolenaiheita ja huomioon otettavia turvallisuusseikkoja. Vaikka
Samarco olisikin kiinnittänyt huomiota Pristinon esittämiin
huolenaiheisiin, turma osoittaa, etteivät toimet ole olleet
laisinkaan riittäviä. Samarco itse on todennut patojensa olleen
ympäristölainsäädännön mukaisia, ja niiden luvat olivat yhtiön mukaan kunnossa.
Modernin kaivostekniikan
valvontalaitteiston pitäisi kuitenkin nykypäivänä havaita mahdolliset viat ja
kyetä varoittamaan niistä.
 |
|
Kuva 4: Patomurtuman alle
hautautuneita esineitä.
Rogério Alves/TV Senado
|
KUVAT:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti