tiistai 4. maaliskuuta 2014

Järjestöt kohtasivat vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet


Bussin lattialla kimmelsi erilaisten kengänpohjien muotoisia kuralätäköitä. En halunnut laskea pullottavia kangaskasseja käsistäni. Lasti voisi tuhoutua. Tasapainottelin käytävällä täyden bussin mutkitellessa ruuhkaisia katuja pitkin välillä äkillisesti jarruttaen sitten taas voimakkaasti kiihdyttäen. 

Kulttuurikeskus Caisassa pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Kangaskasseissa olleet flaijerit, kirjat, tarrat, lehtiset, listat ja banderolli olivat edelleen kuivia ja käyttökelpoisia, ja niitä saattoi alkaa asettelemaan esittelypöydälle. Itse pöytä löytyi Caisan salin ulkopuolelta käytävästä, Globbareiden ja Etelän vapaaehtoisohjelma Etvo:n pöytien välistä, jonne lämmin tuuli kuljetti alakerran ravintoloista rasvan tuoksua. Ohi mennessään se puhalsi juuri kasatut flaijeripinot sekaisin, odotti kunnes ne kasattaisi uudestaan ja toisti temppunsa. Kolmannen kerran jälkeen hoksasimme asettaa pieniä painoja keveimpien flaijereiden päälle ja näin olimme selättäneet luonnonvoimat. Samaisella hetkellä Anna aikaa -tapahtuma alkoi.

Kyseessähän oli siis Kepa ry:n järjestämä tapahtuma, jossa järjestöt ja vapaaehtoistyötä etsivät ihmiset kohtasivat toisensa.  Vilkas puheensorina täytti Caisan salin järjestöjen esitellessä toimintaansa. Myös käytävällä, Maan ystävien pöydän luona, riitti väkeä. Pöytä sijaitsi strategisesti loistavalla paikalla, sillä jos halusi päästä saliin, ei sitä voinut olla huomaamatta. Käytävällä oli myös rauhallisempaa sekä enemmän liikkumatilaa tupaten täynnä olleeseen saliin verrattuna. Ääntään korottamatta pystyi kertomaan Maan ystävien toiminnasta.

Omalta kohdaltani tapahtuman alku meni kokeneiden Maan ystävien puheita kuunnellessa ja tarkkaillessa kuinka he kohtasivat järjestöstä kiinnostuneet. Kun itse ensimmäistä kertaa esittelin toimintaa, oli puhe takkuista ja epäröivää. Minua jännitti. Syynä tähän jännitykseen oli varmaan se, ettei minulla ollut kertomistani asioista käytännön kokemusta, olin vain kuullut ja lukenut niistä. Toistojen avulla jännitys kuitenkin hälveni ja ihmisten kanssa keskustelu muuttui hauskaksi ja luontevaksi.

Maan ystävien sähköpostilista täyttyi tasaiseen tahtiin osoitteista, vaatimuksia hiilivapaasta Helsingistä kirjoitettiin valtuutetuille ja vahva ilmastolaki nyt –pinssit katosivat korista. Kuivatut luomuaprikoosit kelpasivat pöydän kummallekin puolelle. Yksi uusi jäsenkin liittyi Maan ystäviin.

Esittelypöydän taakse mahtuu kerralla rajallinen määrä esittelijöitä ja minä kerkesin käydä salin puolella vilkuilemassa muiden pöytiä. Sain kuulla harjoittelumahdollisuuksista ulkomailla, kirjoitin nimeni asevelvollisuuden lakkauttamisen puolesta sekä söin Kepan tarjoamia piirakoita ja pullia. Paikalla oli siis monenlaisia järjestöjä ja hyvää sapuskaa. Kannattaa tulla ensi vuonna tarkastamaan tarjonta. Jos tavaraa tarvitsee niin kangaskassin, pinssien ja tarrojen kahmimisen lisäksi voi vaikka osallistua arvontaan ja voittaa puuvillapaidan. Niin minä tein.


Lauri Takatalo

maanantai 3. maaliskuuta 2014

International green table -workshop at summer and December 2013-



Here is a journey we made with a name of the Friends of the Earth Finland, teaching FGITS-project (From Global Injustice to Sustainability). In Jyväskylä teaching foreign and Finnish University students when the project was made.

Seating a green table

Back in 1932 Kurt Jooss staged ballet Green Table as his artistic reflection and concern for the contemporary social issues and the problems. And I could not help but keep thinking about it during my work on the project From global injustice to sustainability for Friends of the earth Finland.

The Green Table is staged as a set of circumstances that produce the same result no matter where or when they are played out. Created in period between the wars it is showing lack of trust in political negotiations. In the opening scene a group of diplomats (the Gentlemen in Black) having a discussion around a table covered with a green cloth. They end up pulling guns from their pockets and shooting in the air, this symbolizing the declaration of war.

During 2013 Friends of the Earth staged workshop From global injustice to sustainability for the students at the University of Jyväskylä. We choose it as a place where we can reach people form different part of the Earth and give them (as well as to us) an opportunity to change there experience and discuss what they can do to improve global ecological and social situation. Workshop was leaded by Heli Parkkonen student of biology and myself Dubravka Subotic anthropologist and student of Unesco master studies.

What did we got

Myself- at a time I was in time of huge changes- coming from Serbia, move to Finland, caring pregnancy and at the end caring little boy to the workshops. Great life experience and opportunity to observe societies that are going through the process of change and adaptation to the new global economy.


At a table we had people from different parts of Europe, Asia and Africa and we could discuss how does process of transition from national to global economy affects societies all over the world. It want from talks about changes of local landscape by new fabrics and panels of multinational billboards, habitats with new range of plantations and families with trends of consumptions and migrations.

One story stranded up:

Power of The Gentlemen in Black

Ballet Green Table starts and ends with group of Gentlemen in Black discussing over the green table. As in 1932 this scene is strong and actual in new century- any Gentleman in black have power by his dress.

In our talks Gentlemen in black have been all those people who are coming with new international corporations and been given power of giving jobs to the people. Told by student from Africa this story have been recognized by the others: one who got a black suit also took a right to play with life of others by giving or not giving job and become a soft ground for corruption. Consequence- question: How much would you pay to get a job?

So- what to do?

Big question- but we came with small answer. Small individual actions on everyday base and consequences that our actions are producing. Kurt Jooss staged ballet Green Table in 1932- this half an hour dance piece was his loud voice against contemporary political and social situation- critical scream that is still echoing today from stages of ballet companies all over the world. So- think what can your 30 minute action be? Can it be deduction of your time to ecological society or action in your neighborhood or somewhere in the world; or walk to the local farm for organic food, turning off the light or just talking about global changes?

In my case- maybe it’s small but I choose to support local businesses and reduce refuse by using cotton diapers for my son.

Behave responsible- We did not inherited world from our ancestors- we borrowed it from our kids.


 Dubravka Subotic, Heli Parkkonen