Viime viikonloppuna Suomen Maan ystävät saivat kauan odotetun vieraan
Euroopasta, eli jättiläismäisen puhallettavan Troijan
hevosen!
Kuten Troijan
hevonen aikoinaan, esitetään myös TTIP lahjana, joka tuo mukanaan
talouskasvua ja työpaikkoja. Todellisuudessa sopimus sisältää
kuitenkin suuria uhkia. Hevonen on kiertänyt jo yli vuoden ajan
ympäri Eurooppaa muistuttamassa ihmisiä EU:n ja Yhdysvaltojen
neuvotteleman TTIP-sopimuksen uhista. Suomessa hevonen toi
kiinnostuneita allekirjoittamaan eurooppalaisen kansalaisaloitteen
TTIP- ja CETA-sopimuksia vastaan ja mainosti näkyvästi
TTIP-toimijoiden vapaakauppa.fi-sivua.
TTIP-sopimuksen
tarkoituksena on yhdenmukaistaa EU:n ja Yhdysvaltojen sääntelyä ja
poistaa kaupan esteitä. Elinkeinoelämä on vaatinut esimerkiksi
ruokaturvallisuutta koskevien standardiemme laskemista osana
sopimusta (1). Huolimatta kansalaispaineen aikaansaamasta julkisuuden
lisääntymisestä, ovat esimerkiksi valmiiksi neuvotellut
sopimustekstit edelleen salassa pidettäviä (2). Sopimuksen
lopullisia vaikutuksia voimme siis yhä vain arvailla, mutta jo ennen
sopimuksen voimaantuloa, ovat neuvottelut rajoittaneet EU:n
kansalaistensa terveyden hyväksi suunnittelemia toimia (3). Lisäksi
sopimukseen halutaan yhä sisällyttää investointisuoja, jonka
avulla kansainväliset investoijat voivat vaatia valtioilta
pahimmillaan miljardien korvauksia ja painostaa näin valtioita
itselleen mieluisiin päätöksiin (4).
Kasvavasta
vastustuksesta huolimatta sopimusta ajetaan yhä eteenpäin. EU oli
järjestänyt festivaaleilla keskustelutilaisuuden teemalla "TTIP:
uhka vai mahdollisuus"? Kaikki paikalle kutsutut puhujat pitivät
sopimusta ennen kaikkea mahdollisuutena. Esimerkiksi järjestöedustus
olisi varmasti tehnyt keskustelusta mielenkiintoisemman.
1) http://ttip2014.eu/ files/content/docs/images/ Camille_Perrin_TTIP_webinar_ may_20_2014.pdf ( kasvunedistäjä ractopamiinin sallimisesta)
http://corporateeurope.org/ trade/2013/12/regulation-none- our-business#footnote1_czapbhx (mm. varovaisuusperiaatteesta luopumisesta)
Roope Kanninen