Olin
taannoin treffeillä, ja jossain vaiheessa tuli puhetta työstäni
Maan ystävissä. Treffikumppanini kysyi minulta: “ Miten siinä
hankkeessa, jossa olet töissä, ajetaanko siinä ympäristön vai
ihmisten asiaa?” Kysymys oli vilpittömästi esitetty ja ihan
fiksun ihmisen esittämä. Hämmennyin hieman ja sopersin jotain sen
suuntaista kuin että hankkeessa ei yritetä erotella luonnon etua ja
ihmisen etua, vaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja maapallon
kantokyvyn huomioiminen ovat ikään kuin saman asian kaksi eri
puolta. Olen kai ollut liian pitkään jossakin Maan ystävä
-kuplassa, koska olin unohtanut, miten ihmiset ympärilläni yleensä
mieltävät luonnon ja ihmisen välisen suhteen. Vaikka en minäkään
ole aina kovin kokonaisvaltaisesti asiaa ajatellut.
Törmäsin
ensimmäisen kerran ajatukseen siitä, että (luonnon)ympäristö ja
ihminen eivät ole kovin erotettavissa, joskus opiskeluaikoina. Pidin
ajatusta typeränä tai jopa vaarallisena, koska pelkäsin sen
johtavan kompromisseihin ympäristönsuojelussa. Olin ollut varsin
pienestä asti tietoinen sademetsien tuhon ja otsonikadon kaltaisista
ympäristöongelmista, ja ajattelin vielä muutaman vuoden
yliopistossa biologiaa opiskeltuanikin, että ihminen on jotenkin
erillinen luonnosta, ja luontoa on suojeltava ihmiseltä kaikin
keinoin.
Mutta
aika kuluu, ihminen viisastuu kasvaessaan ja nyt ajattelen toisin.
Ihminen sekä on että ei ole osa luontoa. Olemme täysin
riippuvaisia ympäristöstämme, vaikka lähimarketista tarjouskahvia
hakiessa yhteyttä voi olla vaikea havaita tai muistaa.Tarvitsemme
esimerkiksi ilmaa, vettä, lämpöä ja ravintoa, joita emme pysty
tyhjästä tuottamaan. Toisaalta ihminen on onnistunut luomaan
yhdisteitä ja systeemeitä, jotka ovat selkeästi haitaksi muille
eläville olennoille ja ekosysteemeille. Lisäksi käyttämällä yhä
enemmän maapallon rajallisia resursseja tulemme vieneeksi elintilaa
muilta lajeilta. Otamme jatkuvasti velkaa muulta luonnolta.
Kyse
ei ole kuitenkaan siitä, että kaikki ihmiset eläisivät yli
maapallon kantokyvyn. Kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää
luonnonvaroja samalla tavalla: Ihmisen ja muun luonnon välisen
oikeudenmukaisuuden rinnalle nousee kysymys ihmisten välisestä
oikeudenmukaisuudesta. Ne, joilla on valtaa ja rahaa, voivat käyttää
luonnonvaroja niidenkin edestä, joilla ei ole mahdollisuutta
tyydyttää edes perustarpeitaan.
Rajallisessa
systeemissä ei ole mahdollista, että kaikki maailman seitsemän
miljardia ihmistä alkaisivat elää kuin suomalaiset, koska silloin
tarvitsisimme yhden sijasta kaksi ja puoli maapalloa.
Oikeudenmukaisessa järjestelmässä luonnonvarojen kulutus jakautuu
tasaisesti käytettävissä olevien resurssien asettamat reunaehdot
huomioiden. Jos lukee päivän uutisia, huomaa, että tästä ollaan
vielä hyvin kaukana.
Ongelma
on yhteiskunnan rakenteissa, jotka eivät tunnista ihmisen
riippuvuutta rajallisesta luonnosta. Hyvinvointimme perustuu
rajattoman kasvun ideaan, mutta rajaton kasvu ei voi olla mahdollista
rajallisella maapallolla. Sahaamme omaa oksaamme tukeutumalla
rajattoman kasvun talousjärjestelmään, joka edellyttää maapallon
luonnonvarojen kestämätöntä ja vastuutonta käyttöä.
Ylikulutuksen ensimmäiset kärsijät asuvat ehkä muualla kuin
täällä globaalissa Pohjoisessa, mutta systeemin pitäminen
ennallaan ei ole vaihtoehto yhteisellä maapallolla.
Luontoa
pitäisi siis suojella ja luonnonvaroja käyttää viisaasti, mutta
miten se tehdään oikeudenmukaisesti? Jos ympäristönsuojelusta
päätettäessä ei oteta huomioon kokonaisuutta, ne, joilla on
vähiten valtaa yhteiskunnassa, saavat kohdata eniten vaikeuksia.
Näin on käynyt esimerkiksi, kun fossiiliseen öljyyn perustuvia
autojen polttoaineita on alettu korvata ilmastonmuutoksen torjumisen
nimissä palmuöljypohjaisilla pottoaineilla. Ongelmia on ollut
esimerkiksi Malesiassa.
Toisaalta,
jos ympäristön kantokykyä ei oteta huomioon, ylikulutuksen
ensimmäiset kärsijät ovat yleensä ne globaalin Etelän
heikko-osaiset, joilla ei ole mahdollista ostaa itselleen turvaa.
Esimerkiksi ilmastonmuutos on osoittanut, että holtittoman hiilen
polttamisen suurimmat kärsijät ovat pienten leveysasteiden tulvien
ja kuivuuden uhrit. Samalla hiilen poltosta suurimma hyödyn saavat
toimijat, jotka usein ovat globaalissa Pohjoisessa, eivät joudu
(vielä) kohtaamaan samanlaisia ongelmia.
Maan
ystävien globaalikasvatustoiminta on yksi avaus, jonka tavoitteena
on viime kädessä monipuolistaa ihmisten käsityksiä maailmasta.
Väitän, että sille, miksi hankkeessa ei erotella
oikeudenmukaisuuskysymyksiä ja ympäristöongelmia toisistaan, on
vankat perustelut. Ajatustavan muuttaminen ei ole koskaan helppoa
niin yksilön kuin yhteiskunnankaan tasolla: on vaikea nähdä sitä,
mitä ei tiedä voivan olla. Monet meistä ihmisistä pitävät
lokeroinnista, ja luonto ja ihminen kuuluvat järjestelmässämme
useimmiten eri lokeroihin. Jostain täytyy kuitenkin aloittaa.
Anni
Kiviranta
Kirjoittaja
koordinoi Maan ystävien Globaalia ympäristökasvatusta -hanketta.
Jos olet kiinnostunut Maan ystävien globaalikasvatustoiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä: annikiviranta(at)maanystavat.fi
Jos olet kiinnostunut Maan ystävien globaalikasvatustoiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä: annikiviranta(at)maanystavat.fi