Maan ystävien uusien nettisivujen julkaisun myötä blogi siirtyy osoitteeseen www.maanystavat.fi/blogit.
Blogspot-blogia ei enää päivitetä.
tiistai 15. joulukuuta 2015
Kierrätystä ja tiedostamista: Miten voit vähentää elektroniikan haittoja kuluttajana
Kuva: Garry Knight, CC |
Elektoroniikkalaitteissa
käytetyt metallit aiheuttavat monenlaisia sosiaalisia ja
ympäristöongelmia ympäri maailmaa. Ongelmia syntyy, kun
kaivoksilla louhitaan malmia ja malmista erotellaan metalleja
vaikkapa kännyköitä varten. Toisaalta ongelmia syntyy myös
metallien elinkaaren loppupuolella, kun elektroniikkalaitteita
hävitetään.
Metallit
ovat uusiutumaton luonnonvara, joten ne vähenevät ja tulevat ennen
pitkään loppumaan, jos kulutus jatkuu nykyisenlaisena. Jo nyt
monien metallien helposti louhittavissa olevat esiintymät on
käytetty loppuun ja metalleja joudutaan kaivamaan yhä syvemmältä
entistä haastavammissa olosuhteissa. Elektoroniikkateollisuuden
näkökulmasta ongelmaksi voi muodostua se, että tällä hetkellä
Kiina louhii yli 90% elektroniikkalaitteissa käytettävistä
harvinaisista maametalleista (REE). Koska Kiinan talous kasvaa koko
ajan, ei ole varmaa, miten pitkään muu maailma saa näitä
harvinaisia metalleja Kiinasta käyttöönsä (1).
Samaan
aikaan elektroniikkalaitteita jää jatkuvasti pois käytöstä
rikkouduttuaan tai uuden mallin saapuessa markkinoille. Vuonna
2013 on arvioitu, että Suomessa syntyy noin 100 000 tonnia
elektroniikkajätettä vuodessa. Virallisen kierrätyksen piiriin
päätyy vain noin puolet syntyvästä jätteestä. Loput romusta jää
ihmisten pöytälaatikoihin, ne heitetään sekajätteeseen tai ne
päätyvät laittomasti ulkomaalaisille kaatopaikoille (2).
Kännykät jäävät ihmisten pöytälaatikoihin, jos tietoa kierrättämisestä ei ole. Kuva: jfingas, CC |
Usein
rikkinäiset ja käytöstä poistetut laitteet jäävät
kierrättämättä, koska ihmiset eivät tiedä, mitä laitteille
tulisi tehdä. Eräässä kyselytutkimuksessa ihmiset kertoivat
säilyttävänsä mobiililaitteita varapuhelimina tai koska
laitteeseen on vahva tunneside (3). Olisi kuitenkin hyödyllisempää
palauttaa rikkinäiset ja käytöstä poistetut elektroniikkalaitteet
kierrätykseen, myydä ne tai antaa laite vaihdossa eteenpäin.
Kun luonnonvarojen hupenemiseen on herätty, metallien kierrätykseen on
alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Urban Mining eli
kaupunkikaivos tarkoittaa elektroniikkaromun kierrätystä ja
hyödyllisten materiaalien kuten akkujen, komponenttien ja
metalliyhdisteiden talteen ottamista käytöstä poistetuista
laitteista. Luonnonvarateollisuuden uutena trendinä pidetyssä Urban
Miningissa ei siis louhita maaperää, vaan metallit otetaan
uusiokäyttöön elektroniikka- ja sähkölaitteista. Urban Mining
-sivusto itse määrittelee kaupunkikaivokset prosessina, jossa
yhdisteet ja alkuaineet otetaan talteen tuotteista, rakennuksista ja
jätteestä (4). Kaupunkikaivokset vähentävät ympäristövaikutuksia
ja kaatopaikkajätettä, laskevat energiankulutusta ja säästävät
luonnonvaroja (5).
Vuonna
2005 Suomessa alkoi maksuton sähkö- ja elektroniikkaromun keräys
(SER). Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, keräyspisteitä on hieman
yli 450. Lisäksi lähes 2000 myymälää ympäri Suomen ottaa
vastaan laiteromua. Valtakunnallisesta palvelusta
http://www.kierratys.info/
voi etsiä lähimmän kierrätyspisteensä (6).
Samana
vuonna 2005 Suomessa astui voimaan tuottajavastuu. Tuottajavastuulla
tarkoitetaan muun muassa sähkölaitteiden valmistajien ja
maahantuojien velvollisuutta elektroniikkaromun kierrätyksen
järjestämisestä omalla kustannuksellaan. Tuottaja voi liittyä
yhteen Suomessa toimivasta tuottajayhteisöstä, jolloin
tuottajavastuu siirtyy tuottajayhteisölle, joka hoitaa muun muassa
kierrätykseen liittyvät velvollisuudet (7).
Esimerkiksi,
jos puhelimen vie kierrätykseen Helsingissä, se kuljetetaan yhteen
Helsingin kierrätyskeskuksista. Tällainen on esimerkiksi Kuusakoski
Recycling. Kuusakosken kierrätyskeskuksessa puhelimista irrotetaan
akut, ne murskataan ja murska toimitetaan akkujenvalmistajille
uudelleen käytettäväksi. Puhelimista erotellaan myös muovi ja
lasi. Jäljelle jäänyt osa puhelimesta lähetetään Ruotsiin,
Bolidenin sulattamoon, jossa otetaan talteen kuutta arvokasta
puhelimessa olevaa metallia. Metallien talteenoton jälkeen loppuosa
jätteestä menee autoteiden raaka-aineeksi (8).
Helsinkiläispuhelimien kierrättämisessä on vielä kehitettävää:
Puhelimissa on kaikkiaan yli 30 arvokasta metallia, joista osa on
peräisin konfliktialueiden kaivoksilta. Jos helsinkiläispuhelimen
metallit otettaisiin tarkemmin talteen, konfliktialueiden metalleille
olisi vähemmän kysyntää. Teknisesti metallien paremmalle
kierrätykselle ei ole esteitä, sillä esimerkiksi Belgiassa
Umicornin sulattamossa saadaan talteen kaikkiaan 17 eri metallia (9).
Elektroniikan korjausta Monroviassa Liberiassa. Kuva: Themepap, CC |
Miten
sitten estää elektroniikkajätettä syntymästä? Eräät
elektroniikka-alan yritykset yrittävät kehittää toimintaansa
vastuullisemmaksi. Yksi esimerkki tästä on pieni hollantilainen
älypuhelimia valmistava yritys Fairphone. Fairphone on ensimmäinen
moduuleista koottu älypuhelin, joka on suunniteltu niin, että
komponentit on helppo vaihtaa. Esimerkiksi näytön rikkouduttua ei
tarvitse ostaa kokonaan uutta puhelinta, vaan voi tilata uuden
näytön, jonka voi vaihtaa itse kotona. Raaka-aineita puhelimiinsa
Fairphone hankkii ottamalla vastaan vanhoja puhelimia ja ostamalla
valvotuilta kaivoksilta. Yritys pyrkii varmistamaan, että metalleja
tulee ainoastaan kaivoksilta, joilla noudatetaan ihmisoikeuksia tai
joilla ei esimerkiksi rahoiteta Kongon sisällissotaa (10).
Täydellinen
ei toki Fairphonekaan ole, mutta se on askel vastuullisemman
elektroniikan suuntaan.
Sini
Ilmonen
Kirjoittaja
on kaivosasioista kiinnostunut Maan ystävä
Lähteet:
1.
Evans-Pritchard, Ambrose. "World faces hi-tech
crunch as China eyes ban on rare metal exports." The Telegraph
2010.
2.
Valkeeniemi, Hannele. ”Kymmeniä tuhansia tonneja tietokoneromua
katoaa.” Yle uutiset 2013. Saatavilla:
http://yle.fi/uutiset/kymmenia_tuhansia_tonneja_tietokoneromua_katoaa/6465366
3.
Hartio, Ilkka. ”Jemmaatko vanhoja puhelimia komeroosi? Tuhlaat
samalla luonnonvaroja.” Keskisuomalinen 2015. Saatavilla:
http://www.ksml.fi/uutiset/talous/ani-harva-kierrattaa-vanhan-kannykan/2175177
4.
http://urbanmining.org/
5.
Loewengart, Victoria.
”Urban Mining of Rare Earth Elements in the United States: A
Win-Win Proposition” American Military University 2011
6.
Kierrätyskeskus kotisivut:
http://www.serkierratys.fi/fi/kuluttajille
7.
Ympäristö.fi kotisivut:
http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Kulutus_ja_tuotanto/Jatteet_ja_jatehuolto/Jatehuollon_vastuut_ja_jarjestaminen/Tuottajavastuujatteet
8.
Boliden haastattelu: Mr. Olov Boman, Manager SRM
9.
Umicore kotisivut:
http://www.umicore.com/en/industries/recycling/precious- metals-refining/
10.
Fairphone kotisivut: https://www.fairphone.com/about/
keskiviikko 9. joulukuuta 2015
Brasilian kaivosturmasta ympäristökatastrofiksi
Kaivosteollisuuden kasvu ja valtaisat
malminkaivuualueet ovat olleet jo pitkän ympäristöjärjestöjen huolenaiheena,
eikä suotta. Kaivokset ovat osoittautuneet globaalin maailman
bisneskentiksi, joissa mm. valvomattomuus luo vaarallisen alustan niin
ympäristötuhoille kuin ihmisoikeusloukkauksillekin.
Kuva 1: Samarco-yhtoiön rautamalmipatoaltaan tuhoja Bento Rodriguesin kylässä, Brazil. Rogério Alves/TV Senado. |
Näin on käynyt Brasiliassa marraskuun alussa sattuneessa
kaivosonnettomuudessa Minais Geraisin osavaltiossa, jossa kaivosjätti
Valen ja BHP Billitonen omistuksessa olevan Samarco- kaivosyhtiön patoaltaan murtuminen
Marianan kaivosalueella Kaakkois-Brasiliassa sai aikaan massiivisen jätevesivuodon,
jonka aiheuttaman tuhot ovat mittavat. Vuodon tarkkoja syitä ei vielä tiedetä,
mutta on selvää, että katastrofiin johtaneina tekijöinä voidaan nähdä mm. liian
lepsujen kaivoslakien, riittämättömän valvonnan sekä talousjärjestelmämme
mahdollistaman yltiöpäisen kaivannaisteollisuuden.
Minais Geraisin
osavaltion turmassa ei ole kyse mistään pienestä kaivosonnettomuudesta, vaan
suuren luokan ympäristökastrofista. Brasilian ympäristöministeri Izabella
Teixeira onkin kuvannut Minais Geraisin kaivosturmaa Brasilian
lähihistorian pahimmaksi ympäristökatastrofiksi. Samalla tämä surullinen tapaus
on erittäin ajankohtainen esimerkki kaivosteollisuuden takana lymyilevistä
massiivisista ongelmista, sekä kestävää kehitystä vaarantavasta toiminnasta. Kun
vahinko sattuu, on sen seuraamukset peruuttamattomissa ja jäljet usein
kauaskantoisia.
MAASTA
MEREEN
Kuva 2: Bento Rodriquesin kylä.
Brazil. Rogério Alves/TV Senado.
|
Samarco-kaivoksen
kolmesta padosta yksi, Fundão
–pato murtui, aiheuttaen
noin 40-50 miljoonan kuutiometrin jätevesimassan vyöryn ympäristöön.
Havainnollisesti kyse on noin 20 000 olympia-altaallisesta saastunutta
kaivosjätettä. Onnettomuuden seurauksena mm. Bento Rodriguesin kylä tuhoutui
täysin jättäen yli 500 ihmistä vaille asuntoa. Myös usean kymmen kilometrin
päässä olevat kylät ovat saaneet osansa kaivoksen jätevedestä. Bento
Rodriguesin ja sen asukkaiden kohtalo on vain yksi surullinen esimerkki
kaivosonnettomuuden aikaansaamista vahingoista, sillä patomurtuma hukutti
alleen kylän ohella kasveja ja eläimiä. Myös reilut kymmenen ihmistä on kuollut
turmassa, ja noin kymmenkunta on vielä kadoksissa. Suurin ongelma lienee
liejun valuminen läheisen Rio Dolcen jokeen. Joki on paikallisille
kylille ja alkuperäiskansoille, kuten krenakeille, elintärkeä, sillä se
turvaa vedensaannin ja antaa mahdollisuuden elinkeinon harjoittamiseen. Minas
Geraisin ja Espirito Santon osavaltion asukkaat ovatkin olleet turman jälkeen täysin
riippuvaisia kaivosyhtiöiden vesitoimituksista.
Elämää antava ja
ylläpitävä joki on saastumisen myötä muuttunut Marsia muistuttavaksi ruskeaksi
rautavesilähteeksi tehden siitä käyttökelvottoman yli 500 kilometrin matkalta.
Huonoista vaihtoehdoista kuitenkin parhaana on pidetty jäteveden valumista
Atlanttiin, jotta paine Rio Docella helpottaisi ja joen happipitoisuus
tasoittuisi. Suolainen merivesi auttaisi mutamassaa hajoamaan ja levittäytymään
laajemmalle alueelle.
Veden valuminen
valtamereen ei kuitenkaan poista kaivosjätteen ympäristöongelmia, sillä se voi
aiheuttaa vaaran rantavyöhykkeen eliöille, kuten alueella liikkuville ryhävalaille,
La Platan delffiineille, sekä erittäin uhanalaisille merinahkakilpikonnille.
KEPPIÄ
JA VALVONTAA
Marraskuun
lopussa YK:n ihmisoikeusneuvoston nimeämät ihmisoikeusasiantuntijat antoivat
palautetta Minas Geraisin onnettomuuden puutteellisista toimista. Heidän
mukaansa Brasilian
hallituksen, BHP Billitonen ja Valen toiminta ja tiedotus turmasta on ollut
riittämätöntä. Lisäksi paikallisilla tulisi olla oikeus tietää onnettomuuden
aiheuttamista terveyshaitoista ja tilanteen etenemisestä enemmän.
Myös kiukkuiset kansalaiset ja
ympäristötoimijat ovat antaneet kritiikkiä hitaasta reagoinnista,
Brasilian heikosta ympäristölainsäädännöstä sekä yhtiölle langetetuista
lapsellisen pienistä sakoista. Turman alussa Ibama, Brasilian ympäristö-
ja luonnonvarainstituutti (Instituto
Brasileiro do Meio Ambiente e dos Recursos Naturais Renováveis) langetti
Samarcolle noin 61 miljoonan euron sakot, sekä jäädytti yrityksen varoja
siivous- ja korjaustöihin. Viime kuun lopussa Ibama kuitenkin arvioi
kulujen nousevan yli viiteen miljardiin dollariin.
Kuva 3: Samarcon edustajat Roberto Carvalho ja
Fernando Schneider Kunsch tiedottamassa
Minas Geraisin
onnettomuudesta. Tonico.
|
Aliarvioidut sakko- ja korvausmaksut ovat suuryritysten kohdalla erityisesti vaarallisia siksi, että ne rohkaisevat kaivosyhtiötä toimimaan ympäristön kustannuksella ottamatta tarpeeksi huomioon niitä yhteisöjä, joihin onnettomuuden seuraukset vaikuttavat suorasti. Ympäristövastuu ja -turvallisuus tulisikin saada yhä tiukemmin osaksi kaivostoimintaa ja sitä määrääviä lakeja. Myös Brasilian olisi hyvä tarkastaa lakiasetustensa ajantasaisuus. Lisäksi tulisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka hyvin asetukset noudattavat kansainvälisiä ihmisoikeusstandardeja, kuten asukkaiden oikeutta tiedonsaantiin kriisitilanteissa.
Paljon on myös ollut puhetta siitä,
kuinka onnettomuus olisi voinut olla estettävissä, jos kaivosalan valvonta
Brasiliassa olisi tiukempaa. Muutamia vuosia sitten ympäristöinstituutti
Instituto Pristino esitti kaivosyhtiön padonlaajennusprojektiin liittyviä
huolenaiheita ja huomioon otettavia turvallisuusseikkoja. Vaikka
Samarco olisikin kiinnittänyt huomiota Pristinon esittämiin
huolenaiheisiin, turma osoittaa, etteivät toimet ole olleet
laisinkaan riittäviä. Samarco itse on todennut patojensa olleen
ympäristölainsäädännön mukaisia, ja niiden luvat olivat yhtiön mukaan kunnossa.
Modernin kaivostekniikan
valvontalaitteiston pitäisi kuitenkin nykypäivänä havaita mahdolliset viat ja
kyetä varoittamaan niistä.
Kuva 4: Patomurtuman alle
hautautuneita esineitä.
Rogério Alves/TV Senado
|
KUVAT:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)