Maan ystävien huolenaiheet TTIP-neuvottelujen suhteen

Teksti on julkaistu Attac ry:n ja TTIP-info-verkoston toimittamassa Hiekanjyvät-lehden Vapaakauppalehti-teemanumerossa 1/2014. Jos TTIP-kysymys ei ole ennestään tuttu, perehtyminen on hyvä aloittaa vaikkapa kansalaistoimijoiden yhteisestä julkilausumasta.

 

Yksi TTIP:n keskeisistä tavoitteista on erilaisten kansallisten standardien (kuten terveys- ja turvallisuusstandardien) yhdenmukaistaminen, ja elinkeinoelämä ajaa voimakkaasti niiden tasoittamista nimenomaan lepsumpaan suuntaan. Tämän myötä olisi helppo kumota eurooppalaiset tuontirajoitukset mm. geenimuunneltujen kasvien tai äärimmäisen ympäristöhaitallisen, öljyhiekoista saatavan öljyn osalta. Tulilinjalla olisivat luultavasti myös erilaiset tuotantoketjujen läpinäkyvyyteen tähtäävät pakkausmerkinnät ja monet muut tuotantoon liittyvät valvontakeinot. Ylipäänsä TTIP uhkaa viedä terän hyvin monenlaisilta paikallisesti ja kansallisesti päätetyiltä ohjauskeinoilta, joilla kansalaisia ja ympäristöä pyritään suojelemaan.

Laaja investointisuoja ja siihen liittyvä yksityinen riitojenselvittelyelin antaisivat kansainvälisille yhtiöille huomattavasti valtaa vaikuttaa kansalliseen lainsäädäntöön. Esimerkiksi tiukat kansalliset ympäristö- tai ihmisoikeusvaatimukset voitaisiin tulkita sellaisiksi kaupankäynnin esteiksi, joiden perusteella valtiot voitaisiin haastaa "oikeuteen". Tästä on jo lukuisia esimerkkejä ympäri maailmaa mm. kaivosteollisuuden ja liuskekaasun porauksen aloilla, ja riitautusuhan avulla yritykset voisivat painostaa lainsäätäjiä niin, että tiukennukset tai kiellot jäisivät kokonaan säätämättä. Tämä on vakava uhka demokratialle, ja investointisuoja voisi toteutuessaan johtaa todella ongelmallisiin seurauksiin ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta.

TTIP-neuvotteluja käydään suljettujen ovien takana, ilman että kansalaiset tai järjestöt pääsevät arvioimaan sitä kriittisesti. Paitsi epädemokraattinen, prosessi on YK:n kauppasopimuksia koskevien suositusten vastainen, sillä sopimuksen vaikutuksia ihmisoikeuksien toteutumiseen ei ole muistutuksista huolimatta arvioitu. Toteutuessaan TTIP:llä tulee olemaan valtavat vaikutukset satoihin miljooniin ihmisiin, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa sopimuksen sisältöön. Kansalaisyhteiskunnan paine näyttäisi onneksi tuntuvan jo, mutta aidosti osallistavasta ja avoimesta päätöksenteosta ollaan vielä kaukana.

Kaiken kaikkiaan pahimmat TTIP-skenaariot veisivät maailmaa suuren harppauksen verran päinvastaiseen suuntaan, kuin mihin Maan ystävät ja sen sisarjärjestöt ympäri maailmaa pyrkivät. On kuitenkin syytä muistaa, että monet uhkakuvat ovat monin paikoin jo todellisuutta, eikä sopimuksen torppaaminen vielä poista nykyisiä ongelmia. Jos koko prosessista halutaan kaivaa jotakin positiivista, se voidaan nähdä tervetulleena hälytyskellona ja kokoavana voimana kamppailussa monia ympäristöön ja ihmisoikeuksiin kohdistuvia uhkia vastaan.

Angi Mauranen

Maan ystävien puheenjohtaja

 

Maan ystävät on mukana järjestämässä TTIP-neuvotteluiden keskeyttämistä vaativaa mielenosoitusta Helsingissä perjantaina 23.5. Kulkue lähtee Narinkkatorilta kello 15. Tule mukaan, tukeasi tarvitaan!

Ruokavallankumous!

Luonnonmukainen viljely on ympäristön kannalta kestävällä pohjalla. Ensinnäkin vallalla olevassa tehoviljelyssä käytetään lannoitteita, jotka perustuvat uusiutumattomiin luonnonvaroihin. Toiseksi luomuviljelyssä kierrätetään ravinteita, jolloin ympäristön kuormitus vähenee. Kolmanneksi torjunta-aineita käytetään hyvin rajoitetusti, mikä sekin rasittaa vähemmän luontoa. Neljänneksi luomujuurekset, kasvikset ja hedelmät sisältävät tavanomaista enemmän ravintoaineita. On siis selvää, että luomu on osa kestävämpää maailmaa. (Lähde:Luomuliitto)

Vaan muuttuuko maailma, jos vain ostaa lähimmästä supermarketista luomua - ja jos luomuun sattuu olemaan varaa? Helsingin seudun Maan ystävät järjesti Sosiaalifoorumissa aiheesta paneelin, jonka osallistujat olivat eri mieltä. He tarjosivat vaihtoehtoa, jolla on merkitystä: kumppanuusmaatalous. Paikalla olivat luomuliiton puheenjohtaja, viljelijä Jukka Lassila, Sini Forssell Herttoniemen ruokaosuuskunnasta sekä Sampsa Kiianmaa. 

Myös Maan ystävillä on luomukasvimaa Pauligin huvilalla. Tässä kuvassa kasvaa herneitä ja perunoita. 
Kuva: Jukka Liukkonen

Nykyisessä Suomen luomujärjestelmässä kauppa päättää, mitä viljellään, miten paljon, ja millä hinnalla ostetaan. K- ja S-ketjujen kaupat myyvät 70-80 % ruoasta Suomessa. Kuluttajan maksama hinta on halvempi kuin mitä ruoan tuottaminen oikeasti maksaa, sillä kauppojen ostohinnat nojaavat Euroopan unionin maataloustukiin. Unionin laajuiset maataloustuet taas määräävät omalta osaltaan, mitä viljelijä saa viljellä. Jopa myyntikelpoisten kasvisten koosta ja muodosta on määräyksiä. Luomuviljelijä on siis maataloustukien ja kauppaketjujen puristuksessa. Kuluttajan taas on vaikea mieltää suuressa kaupassa käydessään, miten erilaiset esillä olevat, syötävät asiat ovat hyllyille ilmestyneet. Vierekkäin saattaa olla kasvikunnan tuotteita Suomesta ja toiselta puolen maapalloa. 

Kumppanuusmaatalous (community supported agriculture, CSA) on malli, jossa viljelijät ja ruoan kuluttajat perustavat yhteisen osuuskunnan. Kaikki sitoutuvat maksamaan tietyn summan viikoittain tai kuukausittain, ja vastikkeeksi saadaan pyöritettyä omaa maatilaa. Viljelijälle on taatut markkinat, ja kuluttaja saa luomuruokaa läheltä. Ei ole suurta tukkuliikettä ja kauppaketjua, jotka nyhtäisivät voitot välistä tai määräisivät, mitä kasviksia saa viljellä ja miten paljon. Viljelijä voi pitää blogia, jossa hän kertoo työstään ja sen edistymisestä. Myös osuuskunnan jäsenet voivat tulla talkoisiin auttamaan viljelijöitä.

Lassilan mukaan jokseenkin nykymuotoinen kumppanuusmaatalous syntyi 1960-luvulla Japanissa. Äidit olivat huolissaan siitä, että ruoassa oli liikaa torjunta-aineita. Niinpä he aloittivat omavaraisen luomuviljelyn. Ranskassa kumppanuustuotanto on kehittynyttä. Vuonna 2001 perustettiin Amap-järjestelmä, joka on osuuskuntien verkosto. Periaatteena on pienviljelyn säilyttäminen. Tällä hetkellä Amap-tilat tuottavat ruokaa 200 000 henkilölle.

Kumppanuusmaatalouden ideologiana on, että kuluttajien ja tuottajien välillä on kaksisuuntainen, hierarkiaton, suora hyötymissuhde. Kaikki ruoka, joka tuotetaan, myös kulutetaan. Lassilan mukaan kyse on myös tuotantovälineiden omistuksesta.

Lassila ja Kiianmaa kertoivat perustamastaan osuuskunta Oma maasta. Oma maan osuuskunnalla on kauppa  Helsingissä, ja ruoka tulee Lassilan tilalta Tuusulasta. Sini Forssell kertoi Herttoniemen ruokaosuuskunnasta, jolla on pelto Vantaalla. Osuuskuntatoimintaa on ollut 4 vuotta. Mukana on 170 jäsentä. Työtä tekee muutama palkattu ammattilainen, minkä lisäksi jäsenillä on talkoovelvollisuus.

Osallistujat myös pohtivat kokemuksiaan. Forssellin mukaan työtä on valtavasti ja oppimiskäyrä korkea, mutta toiminta myös tekee valtavan onnelliseksi. Aiemmin Herttoniemen ruokaosuuskunnan talkoot olivat vapaaehtoisia, mikä johti siihen, ettei työtä saatu tehtyä tarpeeksi. Toisaalta Forssellin mukaan ei saa syyllistää, jos joku ei ehdi pellolle. Kuitenkin kun talkoovelvollisuus lisättiin, siitä tulikin myönteistä palautetta. Vaikka osuuskuntalaiset ovat kiireisiä kaupunkilaisia, niin tositilanteessa työporukka on saatu kasaan: syksyllä pakkasen yllättäessä porkkanat saatiin nostettua.

Kiianmaa kertoi, että Omassa maassa ei toiminut se, että yritetään saada palkkaa alusta alkaen. Niinpä toimintaa on aloitettu ruokapalkalla ja harrastuksena. Erivaraisten, kuten opiskelijoiden ja työssäkäyvien, saaminen mukaan lisää vakautta. Ongelmana on silti, miten tasoittaa epätasa-arvoista maksamista, jos erivaraiset maksavat eri tavoin.

Panelistien mukaan kumppanuusmaataloustoimintaa käynnistäessä on tärkeää alusta alkaen tehdä tavoitteet, periaatteet ja arvot kaikille osallistujille selviksi. Joissain maissa toiminta on levinnyt kansallismielisiin piireihin, mitä on varottava, sillä kumppanuusmaatalous ei pohjaudu nationalismiin tai fasismiin mitenkään. Myös sadon jakamisessa on pieniä ongelmia. Yli- ja alijäämien tasoittamiseksi perustetut vaihtokorit saattoivat sisältää pelkkää perunaa. Jos taas osuuskunnan jäsenet haluavat saada eri määriä eri kasviksia, viljelijällä on kova työ järjestää näitä erikokoisia sato-osuuksia.
Kiianmaa totesi, että maailmalla ja Suomessa kannattaa kokeilla mahdollisimman paljon erilaisia tuotantomalleja. Näin koko kumppanuusmaataloustoiminta ei romahda, jos yksi tuotantomalli tai osuuskunta ei toimikaan.

Tulevaisuudennäkymiä panelisteilla oli monia. Herttoniemen ruokaosuuskunnassa konkreettisia tavoitteita ovat kuljetusten muuttaminen vähäpäästöisemmiksi, aurinkopaneelien saaminen pellolle ja toiminnan saaminen kestävälle taloudelliselle pohjalle. Viljelytyö voisi toimia myös kuntoutuksena ja olla osa nuorisotyötä.
Oman maan tavoitteissa on saada lisää ruokajäseniä. Lassilan tilalla on tuotantomahdollisuudet 200 jäsenelle. Kasvihuoneessa voisi tuottaa tuorevihanneksia ympäri vuoden. Tuulienergiaa voisi ottaa käyttöön, ja ehkä kymmenessä vuodessa saavuttaa omavaraisuus. Osuuskunta on avoin ideoille: jos jotkut haluavat uutta toimintaa, vaikkapa vain uuden lajin viljeltäväksi, niin päätetään enemmistön mukaan, ja tutkitaan, miten idea saataisiin toteutettua. Vaikka vakiomaksuihin sitoutuneet jäsenet ovat toiminnan perusta, niin yhteistyötä voisi myös lisätä ruokapiirien kanssa: ruokapiiriläiset voivat tarpeensa mukaan ostaa yhdessä tuotteita suoraan osuuskunnalta.

Kumppanuusmaatalous on siis aktivismia paremman maailman puolesta. Panelistit olivat tyytyväisiä, että Keski-Euroopassa aktivismi on keskittynyt hajottamisen sijaan uuden rakentamiseen. Jos öljyn hinta nousee tarpeeksi, niin pian jokaiseen kaupunkiin saattaa syntyä oma osuuskunta.

Artturi Tilanterä