PLANEETALTA LOPPUU VESI
Kesäkuun alussa uutisoitiin maailman lehdissä, että Etiopia rakentaa Niilin pääuomaan Siniseen Niiliin lähelle Sudanin rajaa Grand Ethiopian Renaissance Dam -nimisen padon. Tämän seurauksena Egyptin presidentti, puolustus- ja sisäministeri sekä salaisen palvelun johtaja pitivät hätäkokouksen, ja kiihkeimmät egyptiläiset poliitikot halusivat heti hyökätä Etiopaan, sillä Egypti on täysin riippuvainen Niilin vedestä. Al Ahram -verkkojulkaisu kertoo myös kansalaisten raivostumisesta ja mielenosoituksista.
Egyptin vakiluku on FAO:n mukaan kasvanut 1960-luvun alun alle 30 miljoonasta nykyiseen yli 80 miljoonaan ja ennustetaan nousevan lähitulevaisuudessa 150 miljoonaan ja maan vedentarpeen ylittävän Niilin virtaaman vuonna 2017.
Niili ei ole ainoa ylikäytetty joki. Lukuisat muut maailman joet, kuten Colorado ja Rio Grande Pohjois-Amerikassa, Jordan Lähi-idässä, Indus Pakistanissa, Murray Australiassa sekä Jangtse ja Keltainen joki Kiinassa, eivät enää virtaa mereen asti läpivuotisesti tai lainkaan. Kansainvälinen tutkimusryhmä varoitti viime vuonna 405 jokea koskevassa raportissaan Global Monthly Water Scarcity: Blue Water Footprints versus Blue Water Availability syvenevistä ”ekologisista ja taloudellisista seurauksista”, jotka johtuvat 201 valuma-alueella havaitusta ”vakavasta veden niukkuudesta”. Alueilla elää yhteensä 2,67 miljardin väestö.
 |
| Etiopia investoi enemmän kuin yksikään toinen Afrikan maa vesivoimaan. Kuvassa Ethiopian Renaissance Dam Sinisessä Niilissä Benishangul-Gumuzin alueella Etiopiassa. Kredit: William Davison/IPS. |
Vesi on kaiken perusta
Maan pinta-alasta on YK:n ympäristöohjelman käyttämien tietojen mukaan yli 78 prosenttia vettä ja kosteikkoja. Maapallon veden kokonaistilavuudesta vain 2,5 prosenttia on makeaa vettä. Se on jakaantunut kiinteänä jäätiköihin ja lumeen, joista pääosa sijaitsee ihmisen ulottumissa napa-alueilla, juoksevana pinta- ja pohjavesiin sekä kosteikkoihin ja maaperän kosteudeksi, sekä kaasumaisessa olomuodossa vesihöyrynä ilmakehään.
Luonnollisessa vesikierrossa vesi haihtuu valtameristä pilviksi taivaalle, sataa planeetan pinnalle takaisin, josta se valuu pinta- ja pohjavetenä takaisin valtameriin aloittaakseen kierron uudestaan. Kaikilla mantereilla lumi- ja jääpeitteiset vuoristoalueet toimivat maapallon vesitorneina, jotka ruokkivat valuma-alueita kuivana kautena. Makea vesi uudistuu hydrologisessa kierrossa. Kestävä veden käyttö ei voi ylittää vesikierrossa korvautuvaa määrää ilman rajuja heikennyksiä ekologisessa perustassa. Pacific Instituten Peter Gleick ja International Water and Communities Initiative -instituutin johtaja Meena Palaniappan osoittivat kolme vuotta sitten, että ihmiskunta ottaa nykyään käyttöönsä jo puolet planeetan makeasta vedestä ja on saavuttamassa öljyhuipun kaltaisen ekologisen vesihuipun, Peak Ecological Water, mikä on alkanut aiheuttaa vakavaa ekologista häiriötä.
Vesi ja sen luonnollinen kierto ovat keskeisiä tekijöitä maapallon kaikille ilmasto-olosuhteille sekä kaikille planeetan elollisille ja elottomille prosesseille.Vesikierron merkittävät häiriöt aiheuttavat laajoja ekologisia ja niistä johtuvia yhteiskunnallisia seuraamuksia.
Veden ominaisuuksista seuraa, että se on perusta ihmiselämälle ja siten kaikille ihmisten yhteiskunnille. Ei siis ihme, että kaikissa tunnetuissa uskonnoissa vedellä on erityisasema. Poikkeuksen tekevät markkinafundamentalistit, joiden mukaan H2O on yksi kemiallinen yhdiste muiden joukossa, josta voi aivan hyvin käydä kauppaa kuten millä tahansa tuotteella.
Ihmiset eivät juo jokia tyhjiksi
Keski- ja matalan tulotason maissa kotitaloudet käyttävät vain 8 prosenttia makeasta vedestä, kun teollisuus käyttää 10 prosenttia ja maatalous 82 prosenttia. Korkean tulotason maissa vastaavat käyttöosuudet ovat 11, 59 ja 30 prosenttia. Vesi kulutetaan siis lähes kokonaan tuotantoon.
Kaikkien tuotteiden tuottamiseen tarvitaan vettä, mikä on liike-elämässä hyvin tunnettu tosiseikka. Liikemiesten ja teollisuuden tutkijoiden Frankfurt am Mainissa pidetyn Industrial water 2006 –konferenssin kutsukirjeen ensimmäinen lause tiivistää ytimekkäästi: ”Vesi on välttämätöntä teollisuudelle, sen laadullisesti ja määrällisesti riittävä saatavuus on tärkeä investointipäätösten tekijä.” Johtuen veden ainutlaatuisista fysikaalis-kemiallisista ominaisuuksista mikään ei voi korvata sitä.
Lopputuotteessa näkymätöntä, tuotantoprosessissa tarvittua vettä sanotaan piilovedeksi (virtual water). Esimerkiksi kilon naudanlihapihvin tuottamiseen tarvitaan 16 000 litraa vettä, kun taas kilo viljaa tarvitsee 700 – 1300 litraa, viljalajista ja alueen haihtuvuusolosuhteista riippuen. Kaksi T-paitaa, joihin menee noin kilo puuvillaa, kuluttavat 9 000 litraa piilovettä. Tietokoneeseen kuluu mallista riippuen noin 33 000 litraa.
Kun maailmantalous on rakennettu niin, että tuotanto, osto ja kulutus eivät ole paikallisesti toisiinsa sidottuja, kuluttaja voi käyttää vesivarat mistäpäin maailmaa tahansa: Kun syöt Thai-riisiä, vaikutat hydrologiseen kiertoon, jonka osana on Mekong-joki; kun pukeudut puuvillaan, tyhjennät todennäköisesti ennestään kuivaa Indus-jokea, sillä Pakistan on maailman suurimpia puuvillan tuottajia; kun juot Costa Rica –kahvia, käytät osasi maan sadannasta. Kun ostat Kiinassa valmistettua elektroniikka osallistut maan vesiekologian tuhoamiseen. Käyttämäsi vesi on pois paikallisilta tuotantoprosessissa saastuttuaan tai haihduttuaan taivaalle.
Tällä tavoin kuluttaja – useimmiten tietämättään – tulee kärjistäneeksi puolikuivien tai ylikäytettyjen vesialueiden ihmisten vesipulaa. Esimerkiksi Indus-joen valuma-alue on ollut vuosituhansia kestävän ja yltäkylläisen elämän tyyssija. 1800-luvulla britit toivat keinokastelun, jolla saatettiin läheisiä aavikoita viljelymaaksi. Kun Indus-joen virtaama asetti rajat kasteluveden kanavoinnille, ryhdyttiin pohjavesien riistoon. Näillä toimilla maaperä alkoi käydä hedelmättömäksi, kun luonnonveden sisältämät mineraalit rikastuivat liialliseksi suolaksi. Tämän vuoksi pakistanilaiset joutuvat nykyään hylkäämään 40 000 hehtaaria hedelmättömäksi suolottunutta peltoalaa vuosittain, samalla kun joen vesi on niin ylikäytettyä, ettei se enää virtaa Arabianmereen saakka.
Maude Barlow, joka toimi YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan vesiasioiden erikoisneuvonantajana vuosina 2008 - 09, huomauttaa: ”Monet köyhät maat vievät valtavia vesimääriä piiloveden muodossa, koska niillä on epätoivoinen tarve saada tuloja, ja koska Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto painostavat niitä voimakkaasti maksamaan velkansa teollisen viljelyn tuotteilla.” Intialla on vesikriisi alkanut, samalla kun se on suuri piilovedenviejä. Samaten on Thaimaa. Vietnam on tuhoamassa pohjavetensä kahvin viennillä. Afrikka huolehtii kasvukausien ulkopuolella keinotekoisesti tuotetuilla hedelmillä eurooppalaisten hyvinvoinnista samoin kuin Latinalainen Amerikka pohjoisamerikkalaisten.
Maailmanlaajuisen Water Footprint Networkin Arjen Hoekstran ja Mesfin Mekonnenin vuoden 2012 tutkimus ”Water Footprint of Humanity” kiinnittääkin huomion siihen, että ”monet maat ovat ulkoistaneet vesijalanjälkeään merkittävästi ottamatta huomioon, liittyvätkö niiden tuomat tuotteet veden ehtymiseen tai saastumiseen valmistusmaissa.”
Tilannetta pahentaa tosiasia, että myös energiantuotanto jättää vesijalanjäljen. Ilmastonmuutos ja öljyhuippu eli halvan öljyn loppuminen pakottavat maailman energiantuotannon suuriin muutoksiin. Samaan aikaan UNESCO-IHE:n tutkimuksista tiedetään, että biopolttoaineiden keskimääräinen vesijalanjälki on 70 kertaa suurempi kuin raakaöljyn.
Vesikonflikteja on kaikkialla
Meksikon ja Yhdysvaltojen välinen laiton siirtolaisuus on merkittävältä osin vesikonflikti. Taustalla on maiden rajalla sijaitsevan Rio Grande –joen kuivuminen, nykyään tyypillinen ihmisen aiheuttama hydrologisen kierron häirintä. Joki saa alkunsa Kalliovuorilta, josta vuotuinen lumipeitteiden sulaminen kuuman kauden aikana ruokkii jokea.
Kalliovuorten lumipeitteiden hupeneminen tulee johtamaan jokien, kuten Colorado-joen, virtaamien vähetessä kaaokseen, kirjoitti New York Times Nobelin fysiikan palkinnon saajan, Steven Chun, haastattelun pohjalta ja jatkaa: ”Lisäksi ehtynyt Colorado-joki johtaisi lähes varmasti huomattavaan taloudelliseen sekasortoon, kun tulevaisuuden vesihuolto [USA:n] Lännen teollisuudelle, maataloudelle ja kasvaville asutuksille olisi uhattuna.” Coloradojoen valuma-alue on juuri sitä Yhdysvaltojen osaa, jossa teollisuus ja väestö kasvavat nopeasti.
Ennusteen kuvaus sopii myös ennen vuolaan Rio Granden kutistumiseen likaisenruskeaksi puroksi. Jokea ylikäytetään. Valuma-alueen 9 miljoonaa ihmistä ovat joen vedestä riippuvaisia, mutta suurimman osan käyttävät maanviljelijät. Kuuman ja kuivan valuma-alueen tyypillisimmät viljelykasvit ovat planeetan janoisimpiin kuuluvat puuvilla ja sinimailanen. Haihtumisen johdosta vain 40 prosenttia vedestä päätyy kasveihin. Keinokastelu suolaa maaperän viljelykelvottomaksi, sillä luonnonveden sisältämät mineraalit rikastuvat pelloille. Joen virtaamasta on USA:n ja Meksikon välinen sopimus vuodelta 1944, jolloin jokea ei riistetty eikä väkimäärä ollut nykyinen. Nyt sopimuksen lupaama vesimäärä on meksikolaisviljelijöille tappavan pieni.
Kun viljely ei enää kannata, yritetään maidontuotantoa yhtä järjettömästi: yhden maitolitran tuottamiseen tarvitaan rehumäärä, joka kuluttaa näissä olosuhteissa yli 7 500 litraa vettä. Niinpä Rio Granden suistossa lirisee 400 metriä leveässä uomassa alle kaksi metriä leveä noro.
Kun joen ylikäyttöön liittyy pohjavedenriisto keinokastelutarkoitukseen, ei ihme, että ihmisten on pakko hylätä alue ja etsiä toimeentulonsa muualta. Seuraukset näkyvät muun muassa Meksikon ja Yhdysvaltojen välisellä raja-aidalla. Jokien hydrologisen kierron tuhoaminen ylikäytöllä on yleismaailmallinen ilmiö, jonka vuoksi on syntynyt niin Amerikoissa kuin Aasiassakin ympäristöpakolaisuutta, joka aiheuttaa jännitteitä kaupunki- ja maaseutuväestön kesken sekä varakkaiden ja varattomien välille.
Pintavesien lisäksi pohjavesiä riistetään silmittömästi ympäri maailman. Tämä hydrologisen kierron järkyttäminen havaitaan kasvillisuuden kuihtumisena ja aavikoitumisena. Globaalissa pohjoisessa teollinen maatalous tyhjentää pohjavesiä käyttäen tehokkaita, öljynporaustekniikasta lainattua porakaivoteknologiaa. Globaalissa etelässä miljoonat pientilalliset tekevät saman heille soveltuvilla keinokaivoilla, jotka lännen avustusjärjestöt, valtiot ja yritykset ovat heille hankkineet tai neuvoneet ajattelematta toiminnan ekologisia seurauksia. Pohjaveden riistokäyttö juontaa juurensa 70-luvun vihreään vallankumoukseen, jolloin aurinkoisille mutta kuiville seuduille järjestettiin vesisyöppöä viljelyä useamman vuotuisen sadon toivossa keinokastelun ja maatalouskemikaalien avulla. Satoa kerätään nyt. Pohjavedet ovat pudonneet paikoin satoja metrejä ja pellot suolottuneet viljelykelvottomiksi ja samalla saastuneet raskaasti.
Kiina ja Lähi-idän rikkaat öljyvaltiot ovat alkaneet vuokraamalla ja ostamalla hankkia itselleen viljelymaata Itä-Afrikasta ja Kaakkois-Aasiasta. Noilla mailla ei tosiasiassa ole pulaa maasta – ne ottavat veden mailta, jotka ovat globaalin talouden asetelmista johtuen heikommassa voimapositiossa. Nestlén entinen toimitusjohtaja ja lobbausryhmä ERT:n (European Round Table of Industrialists) jäsen Peter Brabeck-Letmathe on sanonut asian suoraan:
”Kaupoissa ei ollut kyse maasta, vaan vedestä. Sillä maan mukana tulee oikeus ottaa maahan liittyvää vettä … joka lisääntyvässä määrin voi olla sopimuksen arvokkain osa.”
Brabeck-Letmathe kuvaa ilmiötä ”suureksi veden kaappaukseksi”.
 |
| Vuosina 2010 - 2012 Yhdysvaltojen eteläosia koetteli äärimmäinen pitkäkestoinen kuivuus, joka halvaannutti osia Teksasista, Oklahomasta, Kansasista, Coloradosta, Uudesta Meksikosta, Arizonasta, Louisianasta, Arkansisista, Mississippistä, Alabamasta, Georgiasta sekä Etelä- ja Pohjois-Carolinasta. Tämä alus on jätetty keskelle sitä, mikä ennen oli Travisjärven haarauma, osa Coloradojokea. http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/91/2011_Texas_Drought.jpg/220px-2011_Texas_Drought.jpg |
”Lähellä romahduspistettä”
"Kiinan luonnonympäristö on lähellä romahduspistettä", sanoi maan ympäristöministeriöitä edeltäneen Valtion ympäristösuojeluviraston varaministeri Pan Yue hallituksen valvomassa China Daily -lehdessä jo 4.7.2007. Kaksi kolmasosaa Kiinan kaupungeista kärsii veden vähyydestä, ja ainakin sata välittömästä veden puutteesta. 45 miljardia tonnia käsittelemätöntä jätevettä lasketaan vuosittain pintavesiin, joten WHO:n mukaan 700 miljoonan kiinalaisen juomavesi ei vastaa edes vähimmäisvaatimuksia. Intiassa 75 prosenttia joista ja järvistä on niin saastunutta, ettei se kelpaa edes uimiseen. Bangladeshin pohjavedestä 65 prosenttia on saastunutta, ja 1,2 miljoonan juomavesi arsenikkipitoista. Mutta myös USA:n tilanne on paha: 40 prosenttia joista ja 46 prosenttia järvistä on liian myrkyllistä kalastukseen, uimiseen tai juomiseen syynä teollisen maatalouden kemikaalit, huono karjanlannan käsittely ja kaivosjätteet. Etelämpänä suuret Mexico Cityn ja Sao Paulon kaupungit kärsivät massiivisesta veden saastutuksesta ja ylikulutuksesta.
Kun maailmantaloutta ohjaa rajattoman kasvun periaate eikä makean veden määrä voi kasvaa, makean veden käyttö estyy hydrologisen kierron tuhoamisen johdosta. Niinpä olemme parhaillaan ajautumassa mahdottomaan tilanteeseen. Kun kulutustarpeet kasvavat rajattomasti ja planeetan väestö lisääntyy, kaikille ei enää riitä vettä. Valtiot saattavat pysyä muodollisessa rauhantilassa, mutta veden tarvitsijoiden kesken syntyy jännitteiden väkivaltaisiakin purkauksia.
Egyptissä keskiluokkaistuminen on kiihtynyt ja siten myös kulutus, mikä merkitsee kasvavaa rasitetta Niilin vedelle. Maapallon kasvavissa talouksissa ylä- ja keskiluokka on kasvamassa räjähdysmäisesti, samalla kun köyhyys toisessa väestönosassa syvenee kuten Intiassa, jossa Maailman ruokaohjelman mukaan asuu joka neljäs maailman nälkäinen. Kun samalla näissä maissa väestörakenne nuorentuu – Egyptin ohella mediaani-ikä on 25 vuotta tai vähemmän Filippiineillä, Intiassa, Pakistanissa ja Saudi-Arabiassa – kulutus kasvaa rajusti, sillä ihmisten ostostelulle suotuisin ikä on kuudestatoista neljäänkymmeneen ikävuoteen. Global Economics -tiedejournaalin lokakuun 2012 numerossa julkaistun ”Consumer in 2050” -artikkelin mukaan Egypti Indonesia ja Filippiinit lisäävät keskiluokkaisesti tienaavien määrää yhteensä enemmän kuin Brasilia tai Venäjä.
Gwynne Dyer totesi vuonna 2010 straight.com-verkkolehdessä:
”Niilin valuma-alueella asuu kuitenkin nykyään 400 miljoonaa ihmistä, ja Egypti ja Sudan, joiden asukasmäärä yksin on 120 miljoonaa, käyttävät lähes kaiken joen veden. Viidessätoista vuodessa valuma-alueen koko väkimäärän arvioidaan nousevan 800 miljoonaan. Näistä 150 miljoonaa tullee olemaan egyptiläisiä ja sudanilaisia. On hyvin vaikea uskoa, että jälkimmäiset kaksi maata voisivat edelleen ottaa 90 prosenttia joen vedestä omaan käyttöönsä. Mutta toisaalta: Kuinka ne voisivat selviytyä ilman sitä?”
Piilovesitutkija kysyisi: Miten maailman rikkaat ja keskiluokkaiset voisivat vähentää kulutustaan – ostosteluaan – ja muuttaa maaperää sekä vettä kuluttavia ruokatottumuksiaan?
Worldwatch-instituutti on todennut vesipulan olevan ”kenties vähiten huomioitu aikamme ympäristöhaaste”. Intialainen tutkija-aktivisti Vanda Shiva ilmaisi jo vuonna 2002 ytimekkäästi, mistä veteen liittyvissä konflikteissa on kyse:
”Vesikriisi on ekologinen kriisi, jolla on kaupallisia syitä mutta jolle ei ole olemassa markkinaratkaisua. Markkinoiden tarjoamat ratkaisut tuhoavat maan ja pahentavat eriarvoisuutta. Ekologisen ongelman ratkaisu on ekologinen, ja ratkaisu epäoikeudenmukaisuuteen on demokratia. Vesikriisistä selviytyminen vaatii ekologisen demokratian elvyttämistä.”
Toukokuun 24. 2013 maailman 500 johtavaa vesitutkijaa totesi saman vielä suorasanaisemmin 'Water in the Anthropocene' -konferenssin niin sanotussa ”Bonnin julistuksessa”, että ilman huomattavia muutoksia veden käytössä:
”Yhden tai kahden sukupolven aikana enemmistö Maan 9 miljoonasta ihmisestä tulee elämään vakavan, makeaan veteen kohdistuvan paineen vammauttamana. Vesi on ehdottoman olennainen luonnonvara, jolle ei ole korvaajaa. Tämä vammautuminen on itseaiheutettu, ja on, kuten uskomme, täysin vältettävissä."
Planeetan makean veden loppuminen on meidän ihmisten käsissä – kuluttamisessamme.
(Kirjoittaja on globaaliin vesikriisiin perehtynyt kansalaisaktiivi, joka toimii muun muassa Siemenpuu – säätiössä ja Suomen Maan ystävissä.)
=================================================================
Esimerkkejä ihmiskunnan planeettaa muuttavista vaikutuksista
- ihmiskunta käyttää Etelä-Amerikan kokoisen alueen kasvien viljelyyn ja Afrikan kokoisen alueen karjankasvatukseen.
- alavien rannikkoalueiden pohjavesien ja hiilivedyn [josta suurin osa on raakaöljyä] pumppauksen vuoksi kaksi kolmasosaa suurten jokien suistoista on vajoamassa, jotkut niistä neljä kertaa keskimääräistä globaalia merenpinnan nousua nopeammin.
- ihmisen toiminta, kuten rannikkovesien täyttö, patoaminen ja kaivostoiminta, siirtää enemmän kiviä ja sedimenttiä kuin jään, tuulen ja veden eroosiota aiheuttava voima yhteensä.
- monet jokitulvat liittyvät ihmisten toimintaan, kuten Induksen tulva 2010, joka tappoi 2000 ihmistä ja Bangkokin tulva, joka tappoi 815 ihmistä.
- kosteikkojen kuivaaminen tuhoaa niiden kyvyn lieventää tulvia. Tämän luonnon ilmaispalvelun korvaaminen on hyvin kallista.
- huonosti järjestetyn keinokastelun vettä tuhlaava haihdunta kuivattaa monia maailman jokia – ei vettä, ei elämää. Siksi kymmenet tuhannet lajit lähestyvät päivä päivältä sukupuuttoaan.
LÄHDE: Water in the Anthropocene -konferenssin lehdistötiedote (19.5.2013): ”Shifts in global water systems -- markers of a new geological epoch: The Anthropocene”, http://www.eurekalert.org/pub_releases/2013-05/gwsp-sig051413.php.
=================================================================
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti