Miten nuorille pitäisi puhua globaaleista ongelmista?

Isäsi auto kiihdyttää ilmastonmuutosta, pihvisi tuhoaa Brasilian sademetsät, henkkamaukkapaitasi on ommeltu huonoissa oloissa... Maailma on täynnä epäkohtia, joissa olemme enemmän tai vähemmän osallisena. Ongelmat voi toki kieltää, jolloin itsellä on ehkä helpompi olla, mutta tällä menetelmällä ongelmat eivät häviä mihinkään. Maton alle lakaistuilla ongelmilla on pikemminkin taipumus vain kasvaa. Oikeastaan, jos ei varsinaisesti asu ihan tynnyrissä, tiedolta ilmastonmuutoksen tai luonnonvarojen ylikulutuksen kaltaisista aiheista on mahdotonta täysin välttyä.

Jos on millään tasolla mukana yhteiskunnassa, ei voi välttyä ajatukselta, että on myös itse välillisesti tai välittömästi mukana aiheuttamassa globaaleja ongelmia, muutoksia ja katastrofeja. Myös lapset ja nuoret altistuvat, tahallisesti tai tahattomasti, maailman uutisille ja tapahtumille, jotka eivät aina ole helppoja tai kivoja. Vastuullinen kasvattaja haluaa auttaa lasta ymmärtämään, mistä uutisoinnissa on kysymys ja ennen kaikkea ohjata tulevaisuuden aikuisia kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Tällöin joutuu kuitenkin väistämättä monimutkaisten kysymysten hetteikköön, jossa vaikea täysin välttyä syyllisyyden tunteilta.

Ongelmien kieltäminen olisi kasvattajalle helppo vaihtoehto: “Olet vielä niin nuori, että sinun ei tarvitse välittää asiasta.”, “Tää meidän auto päästää ilmaan vaan ruusun tuoksua.”, “Älä kysele!”, “Ei tää koske meitä.”. Mutta ongelmien lakaiseminen maton alle olisi karhunpalvelus tuleville aikuisille. Nyt lapsuuttaan ja nuoruuttaan elävät ihmiset kasvavat globalisoituvaan yhteiskuntaan, jossa on pakko ymmärtää globaaleja syy-seuraus -suhteita. Lisäksi aikaisempien sukupolvien aiheuttamat, ilmastonmuutoksen kaltaiset ympäristökatastrofit eivät häviä minnekään, vaan nykylasten on pakko elää ongelmien kanssa. On meidän aikuisten tehtävä antaa lapsille ja nuorille työkaluja ymmärtämiseen.

Toisaalta pelottelu ja syyllistäminen ei sekään ole kestävä ratkaisu. Ihmisen mieli yrittää selittää asiat parhain päin, ja tarvittaessa tosiasiat voi olla helpompi kieltää, jotta oma oleminen ei käy ylivoimaiseksi. Olen tavannut yllättävän monta nuorta, joita ilmastonmuutos “ei kiinnosta” tai joille vaatetehtaiden työntekijöiden työskentelyolosuhteet on “ihan sama”. Nämä nuoret ovat varmasti ainakin jollakin tasolla tietoisia maailman ongelmista, mutta on vaikea nähdä, että he olisivat ensimmäisinä mukana rakentamassa kestävää yhteiskuntaa.

Olisi siis väärin kääriä lapset pumpuliin ja sanoa, että maailman ongelmat eivät koske heitä. Toisaalta on yhtä lailla väärin sälyttää pienille harteille vastuuta, joka ei niille kuulu. Kuinka nuorten kanssa voi sitten käsitellä globalisoituvan maailman ilmiöitä, joihin kuuluu usein epäkohtia, ympäristötuhoja ja suoranaista sortoa? Kuinka rohkaista nuoria ajattelemaan vaikeitakin asioita ilman musertavaa syyllisyyttää tai ylimielistä kaiken kieltämistä?

Globaalit ympäristöongelmat ovat äärimmäisen monimutkaisia ja niiden ratkaisut ovat aina enemmän tai vähemmän epätäydellisiä. Kasvattajan olisi tärkeä ohjata lapset ja nuoret näkemään ongelmien monimutkainen luonne ja valtasuhteet ilmiöiden takana. Esimerkiksi ilmastonmuutos on länsimaisten teollisuusyhteiskuntien hiilidioksidipäästöjen syytä. Pääsääntöisesti teollisuusmaat ovat hyötyneet tilanteesta, ja kehitysmaat kärsineet, vaikka suurin osa maapallon väestöstä asuukin kehitysmaissa. Kun kehitysmaat alkavat tavoitella länsimaiden elintasoa, kasvihuonekaasupäästöt ja siten ilmastonmuutos uhkaavat räjähtää käsiin. Onko jokaisella kiinalaisella oikeus autoon? Ilmeinen vastaus on, että maapallo ei kestä Kiinan autoistumista, mutta onko länsimaisella teollisuusyhteiskunnana kasvatilla, jolla on itsellä auto tai jopa kaksi, oikeus kieltää kiinalaiselta kulkupeliä? Ja vaikka joku yksittäinen tunnollinen kansalainen tai jopa kokonainen Tuvalun kaltainen pieni valtio olisikin halukas leikkaamaan omaa elintasoaan yhteisen hyvän nimissä, lopulta ne, joilla on eniten valtaa, saavat päättää, paljonko kasvihuonekaasuja (ja ilmastonmuutoksen aiheuttamia ongelmia) tuotetaan.  

Koko globaalien ympäristöongelmien vyyhti on äärimmäisen sekava, ja aikuistenkin on vaikea hahmottaa kaikkia syy-seuraus -suhteita, joten asioista pitää puhua lapsen ja nuoren ikätason huomioiden. Tavoitteena on luoda tila, jossa lapsi tai nuori voi pohtia, mitä mieltä on maailmasta ja tarkastella ilmiöitä omasta ja muiden näkökulmasta. Tarkoitus ei ole antaa yksinkertaisia toimintaohjeita tai kulutusvinkkejä, vaan rohkaista nuoria monipuoliseen ja kriittiseen ajatteluun.

Mutta minkälaista tällaiseen kriittiseen ajatteluun ohjaava globaalikasvatus sitten konkreettisesti on? Vastauksia tähän kysymykseen etsimme Maan ystävien Globaalia ympäristökasvatusta -hankkeessa. Yksinkertaisia tai helppoja vastauksia ei varmasti ole luvassa, kun lähdemme työstämään kysymystä opintopiireissä eri puolilla Suomea syyskuussa. Jos sinua kiinnostaa ottaa asiasta kansamme selvää, tule mukaan! Lisätietoja nettisivuilta ja allekirjoittaneelta.

Anni Kiviranta
annikiviranta@maanystavat.fi
 

Kirjoittaja on Maan ystävien Globaalia ympäristökasvatusta -hankkeen koordinaattori