Manifestations, mielenosoituksia

Maan ystävien aktiivi Angi Mauranen viettää välivuotta Ranskassa ja on tutustunut siellä paikallisiin Maan ystäviin. Angi raportoi kokemuksistaan tässä blogissa.


Manifestations, mielenosoituksia

Pari kuukautta Lyonissa on jo takana, ja omat tavat olla ja toimia niin kaupungissa kuin Amis de la Terressäkin (AT) hahmottuvat jo hyvää vauhtia. Edelleen on tottumista monissa asioissa: esimerkiksi kokouksissa on täällä tapana puhua iloisesti muiden päälle ristiin rastiin, ja samaan tapaan pyörällä ajetaan, mihin ikinä vain mahdutaan, valoista juuri piittaamatta. AT:n viestintäkin on niin rönsyinen sekamelska, että sen perkaaminen vaatisi kokonaan oman tekstinsä, mutta joistakin tapahtumista onnistuu sentään kuulemaan jo ennen kuin ne tapahtuvat. Pikkuhiljaa tähän kaikkeen pääsee sisään, ja alun hämmennyksen jälkeen nämäkin jutut alkavat vähitellen tuntua kotoisilta.

Lokakuussa pääsin ensi kertaa vähän toiminnankin makuun osallistumalla ydinvoiman vastaisen mielenosoituksen järjestämiseen ja lentolehtisten jakamiseen Stop Bugey -kollektiivin kanssa.

Kuva: Mimmi Piikkilä

1970-luvulla rakennettu Bugeyn ydinvoimala - Ranskan vanhimpia - sijaitsee vain reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä Lyonin keskustasta, ja huoli onnettomuudesta kasvaa sekä voimalan korkean iän, että alueen viime aikoina kohonneen seismisen aktiivisuuden vuoksi. Onnettomuuden sattuessa alueelta jouduttaisiin häätäämän yli viisi miljoonaa ihmistä, eikä ole mikään ihme, että paikallisesti voimalaa vastustetaan nimenomaan ydinkatastrofiin vedoten. Itse olen tottunut huolimaan enemmän niistä ongelmista, joita ydinvoima aiheuttaa jo ihan vain toimiessaan normaalisti, mutta täältä voimalan varjosta asiaa katsoo ehkä vähän eri kantilta.

Kuva: Mimmi Piikkilä

Mielenosoitus järjestettiin Lyonin keskustassa 13. lokakuuta, ja kaikessa monipuolisuudessaan se oli varsin kunnianhimoinen. Bugeyn lähialueilta saapui kaksi päivää marssinut joukko ”ydinpakolaisia,” jotka otettiin vastaan suurieleisesti dekontaminaatioteltan kautta, minkä lisäksi kokoontumispaikalla oli konsertteja, puheita, järjestötelttoja ja uusiutuviin energiamuotoihin ja säteilysuojelutyöhön erikoistunut ”työvoimatoimisto”. Itse mielenosoitus oli muodoltaan Suomessa harvemmin nähty ihmisketju, jossa 1500 ihmistä kulkivat käsi kädessä kelpo lenkin ympäri keskustaa.

Kuva: Mimmi Piikkilä

Hämmentynyt poliisi ja lukuisat muut samanaikaiset mielenosoitukset keskustassa jumittivat autoliikenteen odotettuakin pahemmin, ja syysauringon viimeiset kunnolla lämmittävät säteet tekivät tapahtumasta kaikkiaan oikein onnistuneen. 1500 ihmistä on tosin varsin vähän verrattuna viimekeväiseen jopa 60 000 ihmisen letkaan Lyonista Avignoniin (200 kilometriä!), mutta eipä kollektiivin valitsemalle paikalle olisi kunnolla enempää mahtunutkaan, joten parempi näin. Oli myös hauskaa nähdä AT:n Grenoblen ja Savoien ryhmien edustajia, jotka saapuivat niin ikään Lyoniin osoittamaan mieltään.

Kuva: Mimmi Piikkilä

Marraskuussa osallistuin AT:n nimissä myös pienempään mielenosoitukseen Suur-Lyonin vesilaitoksen palauttamiseksi julkisen päätäntävallan alaiseksi eli kaupungin omistukseen. Harmi kyllä kaupunginvaltuusto päätti pitää sen edelleen yksityisenä, mitä se on ollut jo vuosikymmeniä. Mielenosoitusta edeltäneessä paikallisryhmän kokouksessa pohdittiin, ovatko tällaiset asiat meidän heiniämme ensinkään, mitä vähän kummastelin. Onhan julkinen sektori, toisin kuin yksityiset yritykset, suoraan vastuussa kansalaisille, ja demokratian edistäminen kiistatta AT:n keskeisiä teemoja maailmanlaajuisestikin. Lisäksi olisi outoa olla ottamatta tähän kantaa paikallisesti, kun luonnonvarojen yksityistäminen kytkeytyy niin moniin tärkeisiin kamppailuihin globaalissa Etelässä. Toki asetelmat ja toimijoiden roolit ovat siellä hyvin toisenlaisia, mutta kuitenkin.

Päätimme siis kuitenkin osallistua mielenosoitukseen ja liittyä veden sosialisointia ajavaan kollektiiviin. Kollektiivit ovat kovassa huudossa täällä muutenkin: jo mainittujen Stop Bugeyn ja vesilaitoskollektiivin lisäksi paikallisryhmämme on mukana ainakin liuskekaasua, uutta jalkapallostadionia ja Notre-Dame-des-Landesin lentokenttää vastustavissa kollektiiveissa. Jokseenkin epämuodollisina yhteenliittyminä ne ovat varmasti tarpeen eriytyneen järjestökentän yhdistämisessä, mutta minua silti vähän huvittaa se, että vähän joka asialle tuntuisi olevan oma kollektiivinsa. Epäilemättä jostakin ilmestyy ennen pitkää jokin pyöräily- tai kasvissyöntikollektiivi, johon päädyn yhteyshenkilöksi ennen kuin huomaankaan (järjestöjä on jo löytynytkin). Jos Suomea sanotaan yhdistysten luvatuksi maaksi – eivätkä ne täältäkään näytä loppuvan kesken – niin ehkä Ranska on sitten kollektiivien.

On täällä tapahtunut paljon muutakin, mutta lopetan nyt tältä erää, jotta tämä pysyy edes jotenkuten luettavan pituisena. Piakkoin on luvassa asiaa mm. eräistä valtakunnallisen AT:n viimeaikaisista edesottamuksista sekä Ranskan tämän hetken tärkeimmästä kamppailusta ympäristön ja demokratian puolesta.

Angi Mauranen
(artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 3.12.2012)