Maan ystävien aktiivi Angi Mauranen viettää välivuotta Ranskassa ja on tutustunut siellä paikallisiin Maan ystäviin. Angi raportoi kokemuksistaan tässä blogissa.
Ranskan MY näyttää pitkää nenää yrityksille
Lokakuuhun mahtui myös kahden valtakunnallisen Amis de la Terren (AT) työntekijän vierailu paikallisryhmämme luona. Tätä tilaisuutta varten Lyoniin saapui vieraita myös läheisistä Savoien ja Isèren paikallisryhmistä, ja pöytä kasvoi lopulta varsin suureksi, jotta kaikki mahtuisivat sen äärelle. Illan aikana kuultiin mm. AT:n yritysvastuuekspertin selostukset Pinokkio-palkinnoista ja öljyjätti Totalin vastaisesta kampanjasta, viestintävastaavan ohjeet uusien nettisivujen käytöstä paikallisryhmätyössä ja mielenkiintoista analyysiä AT:n vahvuuksista, heikkouksista ja asemasta järjestökentällä.
Nyt jo viidettä kertaa jaetut, alati suosiotaan kasvattavat Pinokkio-palkinnot ovat mainio tapa tuoda ranskalaisten yritysten väärinkäytöksiä ihmisten tietoon. Kolmessa kategoriassa on yhteensä yhdeksän ehdokasta, joista valita nettiäänestyksessä. Helposti lähestyttävän äänestyksen keskiössä ovat oikeastaan perustelut, joista käy ilmi, mitä mikäkin ehdokas on tehnyt ansaitakseen palkinnon, ja täytyy sanoa, että ne olivat masentavuudessaan hyvin kiintoisaa luettavaa. Selvää on myös, että kategoriat ovat loppujen lopuksi varsin mielivaltaiset, sillä likimain kaikki ehdokkaat syyllistyvät niin monen sortin rikkomuksiin, että niitä on vaikea lokeroida.
Kategoriat ovat:
- Yksi kaikille, kaikki minulle! pahimmalle luonnonvarojen ryöstökuluttajalle,
- Vihreääkin vihreämpi häikäilemättömimmälle oman toimintansa viherpesijälle ja
- Likaiset kädet, täydet taskut likaisimmalle lobbarille.
Ryöstökulutuspalkinnon vei kaivosyhtiöiden Bolloré ja Eramet yhteenliittymä Bolera Minera, jonka litiumkaivokset Argentiinassa käyttävät prosesseissaan huomattavat määrät makeaa vettä ja saastuttavat sitä vähää, joka alkuperäiskansoille jää, vaikeuttaen huomattavasti näiden perinteisiä elinkeinoja. Viherpesusta palkinnon saa elintarvikeyhtiö Lesieur, joka lahjoittaa jokaista heiltä ostettua ruokaöljypulloa kohden yhden pullon nälänhädästä kärsiville alueille Itä-Afrikkaan. Ajatus on sinänsä ihan jalo, mutta samaan aikaan sen emoyhtiö Sofiprotéol lobbaa kabineteissa aggressiivisesti biopolttoaineiden puolesta, pahentaen näin nälänhätää entisestään. Tulee etäisesti mieleen muuan suomalainen suklaatehdas...
Kolmannen kategorian voittaja on meillekin Olkiluodon työmaalta tuttu, Ranskan valtion osittain omistama Areva, joskin varsin erilaisesta työstä, kun mitä meillä on totuttu näkemään. Arevan vuosi on ollut kiireinen: toukokuussa yhtiö tuomittiin Nigerissä kuolemantuottamuksesta, kun sen kaivostyöntekijä kuoli hengittämäänsä uraanipölyyn, ja syyskuussa nigeriläiset kansalaisjärjestöt osoittivat sen kaivosten ympäristövaikutusten arviointien olevan lainvastaisia. Lisäksi Ranskan parlamentin teettämä raportti on todennut Arevan olleen osallisena epäonnistuneeseen yrityskauppaan, joka maksoi valtiolle yli kaksi miljardia euroa, ja joka toisaalta näyttäisi liittyvän suurempaan korruptiovyyhteen monopoliaseman saavuttamiseksi Etelä-Afrikan ydinvoimalamarkkinoilla. Jo yhtiön kolmas Pinokkio-palkinto on siis hyvin ansaittu.
Näiden lisäksi AT päätti antaa vielä kunniapalkinnon rakennusjätti Vincille, jonka on tarkoitus rakentaa mm. Pietarin ja Moskovan yhdistävä moottoritie ja Ranskan Notre-Dame-des-Landesin tuleva lentokenttä. Molempien hankkeiden tapauksessa – jotka jo sinänsä ovat hyvin kyseenalaisia niin ympäristön kuin demokratiankin kannalta – niitä vastustavia aktivisteja on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ja väkivaltaisesti. Moottoritie on ollut viime aikoina Suomessakin mediassa, toisin kuin lentokenttäprojekti, joka ansaitsee oman, perusteellisemman kirjoituksen. Myös Vinci on voittanut palkinnon aiemminkin, ja kutsui viimeksi AT:n edustajat jopa tuomaan palkinnon päämajalleen konkreettisesti, mitä ei kylläkään haluttu tehdä.
Pinokkio-palkinnot ovat konseptina mielestäni nerokas, ja tällaisen perinteen aloittamista voisi hyvin harkita Maan ystävissäkin. On tosin todettava, että AT:llä on yhdeksän palkattua työntekijää, jolloin kaikki työ tiedonkeruusta tiedotukseen ja äänestyssivuista palkintogaalaan on helpompi jakaa ja toteuttaa. Toisaalta AT:kään ei tee tätä kaikkea yksin, ja Suomessakin palkinnot voisi ehkä toteuttaa yhteistyönä muiden järjestöjen kanssa.
AT on myös vastikään lanseerannut CRAD40-nimisen kampanjan ranskalaisia suuryrityksiä, ja etenkin niistä suurinta, öljyjätti Totalia vastaan. Kampanja keskittyy konkreettisten toimien vaatimiseen päättäjiltä: tavoitteena ovat ylikansallisten mammuttiyritysten saattaminen selkeämmin vastuuseen teoistaan, läpinäkyvyyden parantaminen ja julkisten rahojen pitäminen loitolla ympäristölle ja ihmisille haitallisesta teollisuudesta tukien ja investointien muodossa. Näissä onkin huomattavan paljon parantamisen varaa, kun katsoo vaikkapa Arevan edelläkuvattuja toimia tai fossiilisisten polttoaineiden avokätisiä verohelpotuksia.
Mitä Totaliin tulee, se toimii 130 maassa, sen liikevaihto viime vuonna oli huikeat 185 miljardia euroa, ja se jakoi omistajilleen osinkoja useita miljardeja (vertailun vuoksi Suomen valtion budjetti vuodelle 2012 on noin 52 miljardia). Näin jättiläismäinen yritys voisi hyvin edesauttaa merkittävästi uusiutuvan energian vallankumousta, mutta pitäytyy tiukasti fossiileissa, etupäässä öljyssä. Kummallista Totalin rakenteessa on se, että vaikka tuotot virtaavat emoyhtiölle Ranskaan, kansalliset tytäryhtiöt kantavat vastuun, eli Ranskan Total voi keskittyä rahan takomiseen ja narujen vetelemiseen vailla huolta syytöksistä väärinkäytöksistä muualla maailmassa. Yritin ottaa selvää siitä, onko Totalilla tytäryhtiöitä Suomessa, mutta pikainen googlailu ei tuottanut tulosta.
Kiinnostavaa oli myös kuulla työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia Ranskan AT:sta, he kun ovat katsoneet sitä hyvin läheltä jo pitempään. Erityisen mielenkiintoinen oli vertaus Greenpeacen ja WWF:n kaltaisten jättijärjestöjen organisoitumisen tapaan: siinä missä edellämainituissa ohjaus tuntuisi kulkevan hallinnon hierarkioissa ylhäältä alaspäin, AT samoin kuin Maan ystävät yleensäkin perustuu itseohjautuvuudelle ruohonjuuritasolta käsin, yhteisten arvojen ja ikään kuin eräänlaisen identiteetin pohjalta. Tämä täsmää suunnilleen kokemuksiini ja käsityksiini Suomenkin MY:stä, ja esitystapa kirkasti sitä, mitä minun oli aiemmin vähän vaikea hahmottaa.
Vaikutti myös siltä, että AT ja MY jakavat jotakuinkin samat haasteet, mitä järjestön toimintaan tulee. Harmillista se on siltä osin, että täälläkään ei siis ilmeisesti olla löydetty ihmelääkkeitä ikuisuuskysymyksiin, mutta toisaalta vertaisoppiminen voi toimia paremmin, jos ratkaistavat ongelmat ovat samankaltaisia. Ehkä tästä vielä saadaan jotakin hyödyllistä kulttuurivaihtoa aikaan.
Tällaista siis kuului valtakunnallisen AT:n suunnalta kahden työntekijän suulla. Siellä tapahtuu juuri nyt paljon muutakin, mutta kirjoitan siitä vähän myöhemmin. Silloin pitäisi uusien illankin olla takanapäin, ja parempi käsitys siitä, miten hyvin eräs kekseliäs kokeilu pöydänpidossa on toiminut.
Angi Mauranen
(Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 10.12.2012)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti