Mutta keitä ovat hallituksemme jäsenet? Mistä he ovat tulleet, ja mikä saa heidät puurtaman Maan ystävien ja paremman maailman hyväksi? Annetaan heidän itse kertoa...
Otto Bruun
Milja Henttonen
Olen Milja Henttonen, vastavalmistunut kauppatieteiden maisteri Turusta. Olen opinnoissani erikoistunut kestävään kehitykseen ja yritysten yhteiskuntavastuuseen. Maan ystävien hallitukseen päädyin erinäisten onnellisten sattumuksien kautta ja olen innoissani mahdollisuudesta päästä tutustumaan ja toimimaan ekologisemman ja kestävämmän maailman puolesta. Vapaa-aikani kuluu pääasiassa koirani kanssa touhuten ja musiikkiharrastuksen parissa. Haaveenani on oppia puhumaan sujuvaa espanjaa ja lähteä reppureissulle Etelä-Amerikkaan.
Jonas Biström (pj)
Olen Jonas Biström, valtio-opin opiskelija, joka tätänykyä asustelee Helsingissä. Työkseni mietin ilmastokasvatusta ylä-kouluihin ja tykkään viestinnän ja kasvatuksen miettimisestä ilmastokontekstissa. Vapaa-aika kuluu urheillen ja kesälomat saaressa. Maan ystäviin olen tullut ilmastokampanjan kautta, ja nyt haluan onnistua puheenjohtajana saamaan järjestön hyvään vauhtiin. Maan ystävissä arvostan eniten globaalia ja kokonaisvaltaista otetta yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Jos sinulla on mietteitä tai kysymyksiä Maan ystävistä niin ota rohkeasti yhteyttä. Tehdään yhdessä tästä parempi paikka.
Eija Kärkkäinen (vpj)
Oma taustani Maan ystävissä on Joensuun paikallisryhmässä ja Polttava Kysymys-kampanjassa, joissa olen ollut mukana nelisen vuotta. Maan ystäviin minut on tuonut se, että toiminnassa korostuvat globaalin oikeudenmukaisuuden kysymykset. Hallituksessa haluan löytää keinoja laajentaa toimintaamme ja tukea paikallisryhmiä. Maan ystävien ulkopuolisessa elämässä tämän kevään tavoitteeni on kirjoittaa ympäristöpolitiikan graduni loppuun.
Henrik Jaakkola
Asun Helsingin Myllypurossa. Kuulun kahvilaosuuskuntaan ja valmistaudun yliopiston pääsykokeisiin. Toivon, että pääsisin Tampereelle politiikkaa tutkimaan. Suoritin sivarini Greenpeacessa. Olen ollut kasvissyöjä yläasteelta alkaen ja aina ärsyyntynyt kulutuskiimaiseen kapitalismiin. Maan Ystävissä parasta on monipuolinen ja demokraattinen toiminta yhteisen ympäristömme puolesta pahiksia vastaan!
Katriina Oinas
Olen Katriina Oinas, nyt työtön aktiivi. Tutkintoni on venäjän kielestä, mutta työkseni olen siivonnut, toimien samalla siivoojia puolustavissa liikkeissä. Maan ystäviin minut toi Oulun sosiaalifoorumin lisäksi järjestön kokonaisvaltainen näkemys maailmasta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus on olennaista. Maan ystävissä viehättää korostunut hierarkioiden välttäminen ja omalla elämäntavalla vaikuttaminen. Haluan tiedottaa kanssaihmisiä kriisiytyvästä ympäristön tilasta ja levittää ympäristötietoisuutta.
Angi Mauranen
Olen Angi Mauranen, ympäristötieteiden pariin hamuava teoreettisen fysiikan kandidaatti Helsingistä. Syksystä 2012 alkaen olen viettänyt välivuotta Ranskan Lyonissa, ja Suomeen on tarkoitus palata kesän alussa. Viimeisen neljän vuoden aikana olen toiminut Helsingin seudun Maan ystävissä paljon pyöräily- ja ruokakysymysten parissa, ja viime aikoina minua ovat inspiroineet kovasti myös degrowth, perustulo ja mainontakritiikki. Maan ystävien hallituksessa aion keskittyä tänä vuonna viestintään ja kansainvälisiin yhteyksiin, minkä lisäksi toimin aktiivisesti myös Helsingin ja Rhônen paikallisryhmissä sekä Helsingin yliopistolla vaikuttavassa Sitoutumattomassa vasemmistossa.
Anni Kiviranta (vpj)
Olen Anni Kiviranta ja opiskelen Helsingissä biologian ja maantieteen opettajaksi. Lisäksi käyn iltatöissä ja harrastan tanssia, joogaa ja lukemista. Maan ystäviin minut on tuonut ilmastokampanja ja pidän tärkeänä kaikenlaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemista maapallon asettamien ekologisten reunaehtojen sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti