”Jos vastamainonnalla voitaisiin muuttaa jotain, se olisi jo kielletty”

Simo Porola

Voidaanko vastamainonnalla ja kulttuurihäirinnällä muuttaa maailmaa vai onko kyse keskiluokkaisten yliopistotyyppien harmittomasta hauskanpidosta, kysyttiin helmikuussa järjestetyssä Helsingin seudun Maan ystävien Kupolin herkku -kansankeittiössä. Vastauksia haettiin joukolta paneelikeskustelijoita, jotka omassa toiminnassaan ovat lähestyneet kulttuurihäirintää aktivismin, taiteen tai journalismin näkökulmasta.

Paikallisen kulttuurihäirintätoiminnan saralla harva tempaus on saanut yhtä paljon julkista näkyvyyttä, kuin Elissa Erikssonin osana opinnäytetyötään toteuttama Haluan nähdä muutakin -kampanja, joka kolme vuotta sitten vapautti ostetulla mainostilalla bussipysäkkien mainostauluja kaupallisista viesteistä ja korvasi ne tavallisten ihmisten viesteillä.

Eriksson halusi ottaa kaupunkitilaa taiteen käyttöön laillisesti, jotta katutaiteen vastustajat eivät pystyisi argumentoimaan laittomuudella. Tempaus onnistui yli odotusten, kun lopulta lähes 1500 ihmistä osallistui mainostaulujen vuokraamiseen, vaikka alun perin ajatus mainostaulujen vuokraamisesta esitettiin sosiaalisessa mediassa vain omalle ystäväpiirille. Vastamainonnalla itsessään Eriksson näkee etupäässä mediakasvatuksellisen merkityksen.

”Jos vastamainonnan ja kulttuurihäirinnän kautta pystyy herättelemään ihmisiä pohtimaan, että minkälaiset palikat täällä pyörivät ja minkälaisilla rakennelmilla, se mahdollisesti auttaa näkemään ne toisessa valossa ja lakkaamaan pitämästä niitä itsestään selvinä", hän sanoo.

Äkillistä vallankumousta ei kulttuurihäirinnän ja vastamainonnan odottanut tuottavan kukaan muukaan keskustelijoista. Ilmiötä yli kymmenen vuotta seurannut toimittaja Jari Tamminen uskoo, että medialukutaidon kehittämisen lisäksi vastamainonta on toimiva keino tuoda esiin mainonnan poliittista merkitystä yleisellä tasolla. Varsinaisen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaaminen on hänen mukaansa kulttuurihäirinnän kohdalla kuitenkin yhtä vaikeaa kuin muussakin aktivismissa.

”Jos vastamainonnalla voitaisiin muuttaa jotain, se olisi jo kielletty”, hän irvailee.

Paitsi että tunnistettaviin brändeihin tarttumalla pienilläkin resursseilla varustettu toimija saada omille viesteilleen paljon näkyvyyttä, Tammisen mielestä vastamainonnalla on viestintämuotona merkittävä etu suhteessa aktivismissa perinteisesti käytettyihin tapoihin tuoda esiin maailmantuskaa.

”Kulttuurihäirinnän teho on se, että raskaitakin asioita voidaan saada ihmisten luettavaksi ja ihmiset jaksavat tarttua siihen ihan sen takia, että se on hauskaa, kekseliästä ja inspiroivaa.”

Talonvaltausliikkeestä lähtöisin olevan vastamainostoimisto Mudvertising Groupin aktivisti Yakup Albekoglu allekirjoittaa Tammisen näkemyksen ja sanoo itsekin tekevänsä kulttuurihäirintää nimenomaan sen hauskuuden takia. Hän kuitenkin korostaa, että ilman kontekstia ja muuta aktivismia vastamainonta on toimintamuotona melko hyödytön.

”Kuten muut toisiaan tukevat aktivismin muodot, myös vastamainonta on osa suurempaa palapeliä, josta voi käsin voidaan alkaa purkaa valtarakenteita, jotka eivät palvele meitä”, hän sanoo.

Ei vain mainonnan kritiikkiä, vaan myös yrityksiin vaikuttamista

Opinnäytetyössään vastamainontaa globaalikasvatuksen työkaluna tutkinut ja tällä hetkellä muun muassa Mainoskupla-kilpailua Eettisen kaupan puolesta -järjestöllä luotsaava Eeva Kemppainen huomauttaa, että vastamainonnan vaikuttavuudesta puhuttaessa on muistettava, että ilmiö ei ole mikään yhtenäinen monoliitti, vaan kulttuurihäirintää tekevät erilaisista taustoista olevat ihmiset eri tavoitteilla.

”Siinä on ero, että halutaanko yleisesti kommentoida mainoskieltä vai halutaanko oikeasti vaikuttaa yritykseen ja sen kuluttajakuntaan. Itseäni kiinnostaa kuluttajatuotteisiin ja maailmankauppaan vaikuttaminen, ja kulttuurihäirintä on yksi väylä siihen – tai vähintäänkin vuoropuhelun herättämiseen”, hän sanoo.

Tämänkaltaisesta vaikuttamisesta hän pitää hyvänä esimerkkinä kulttuurihäirikköryhmä Yes Menin Appleen kohdistunutta kampanjaa, joka mainosti konfliktimineraaleista vapaita iPhoneja.

”Se ei välttämättä ole liittynyt pelkästään Appleen, vaan yleisesti koko kännyköiden tuotantoon. Jos otetaan isoin brändi tai brändi, jolla on viha–rakkaus-suhde kuluttajien keskuudessa, niin se on aika varma juttu, että vastamainos herättää jotain reaktioita.”

Kulttuurihäirinnästä muutakin kuin harmia markkinoinnille

Keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä, että vastamainonnasta on markkinointikoneistolle myös muuta kuin haittaa. Albekoglun mukaan erityisesti tunnistettaviin brändeihin kohdistuva kulttuurihäirintä kärsii siitä, että kritisoinnin ohella se samalla nostaa kyseisen brändin jalustalle. Tästä syystä hän kertoo Mudvertising-ryhmänsä kanssa pyrkineen kritisoimaan kokonaisia mainosgenrejä kerrallaan yksittäisten brändien sijasta.

”Tavallaan kaikki keskustelu mainoksista tulee samalla vahvistaneeksi kyseessä olevaa brändiä, se on ihan sama käydäänkö sitä keskustelua tekstuaalisesti, suusanallisesti tai vastamainosten kautta”, Tamminen toteaa.

Tammisen mukaan pelkkiin yleisen tason mainosparodioihin keskittymisessä menetettäisiin kuitenkin samalla mahdollisuus ratsastaa isojen brändien tunnettuudella, jonka yritykset ovat isolla rahalla rakentaneet.

Keskustelijoiden mukaan kulttuurihäirinnästä on muutakin kuin harmia markkinoinnille myös siinä mielessä, että se tarjoaa jähmettyneelle mainonnalle lisää rakennusmateriaalia ja ideoita. Muuntautumiskykyinen ja kritiikkiä itseensä sulauttava mainontakoneisto pakottaa kuitenkin kulttuurihäiriköt uudistumaan ja kehittämään yhä radikaalimpia kritiikkejä.

”Vaikka mainostajat pystyvät rahalla dominoimaan todella paljon keskustelua, heillä on kuitenkin aina se oma brändi, jota pitää vaalia, ja on hirveän tarkkaa, että tiettyjä rajoja ei voida ylittää”, Tamminen sanoo.

”Se, että mainonta ottaa haltuun vastamainontaa on myös hyvä asia, sillä samalla kun mainostajat yrittävät kontrolloida vastatoimintaa, he päätyvät itsekin kontrolloitavaksi. Mainonta juoksee siihen suuntaan minne osoitetaan", Albekoglu toteaa.

Järjestelmän sisällä et voi nähdä muutakin

Oma lukunsa keskustelijoiden mukaan ovat tapaukset, joissa kulttuurihäirintää on lähdetty toteuttamaan yhteistyössä mainoskoneiston kanssa. Esimerkkinä toimii Animalian yhdeksän vuoden takainen laillisia elinkeinoja kritisoiva ulkomainoskampanja, jonka ulkomainosyhtiö JCDecaux veti päivän jälkeen pois palautteen takia. Kanakiusausmainosten ja Saarioisten broileriherkkujen rinnakkaiselon bussipysäkeillä arveltiin olleen liikaa tahoille, joiden sana painaa.

Myös Erikssonin Haluan nähdä muutakin -tempaus muuttui lopulta JCDecauxn käsissä yhtiön omaksi mainoskampanjaksi, jossa alkuperäisestä kaupunkitilan käyttöä kritisoivasta ideasta ei ollut enää jälkeäkään. Eriksson itse ei usko ulkomainosyhtiön Muutakin -jatkokampanjan olleen logonkiillotusmerkityksessä erityisen onnistunut.

”Ei se ihan hirveästi saanut julkisuutta sinänsä tai ainakin itse toivon jollain tasolla, että isommalta yleisöltä se jäi pienemmälle huomiolle kuin alkuperäinen”, hän sanoo.

Mainosyhtiöiden kanssa tehtyjen yhteistyöyritysten lopputulemia pidettiin kuvaavina esimerkkeinä siitä, miten vaikeaa järjestelmän sisällä on esittää kritiikkiä tai käydä vuoropuhelua.

”Tässä mielessä Haluan nähdä muutakin oli hyvä kampanja jälkiseurauksineen, se toi selkeästi esiin sen, että ei, et voi nähdä muutakin”, Albekoglu sanoo.

Haikuja hallituksen kokouksesta 16.2!

kevät ovella

pelastus tehtävissä

maankin ystävät

puoli tusinaa

sumussa kulkeneita

huvilan lämpö

päätösehdotus

sivarille sapuskaa

kolmetoistapuol

keväästä talveen

liikuttava ripeään

suunniteltu on

  

mausteina rakkaus

ravintoa sielulle

linssimuhennos

sanoja vielä

pöytäkirja vaikenee

jo päättyi kokous

haiku-runojen tavujen laskemisesta sekä
ei liian vakavasti otettavista asioista innostunut

hallituksen uusi jäsen

Saija 

Maan ystävät haluaa puuttua kaivosteollisuuden epäkohtiin – tule mukaan Maan ystävien kaivostoimintaan!

1990-luvun lopun hiljaiselon jälkeen kaivosteollisuus on lisääntynyt Suomessa rajusti. Kaivosbuumi on tuonut Suomeen useita työpaikkoja, mutta myös ongelmia erityisesti kaivosten lähivesistöihin. Kaikkien tuntema Talvivaara on katastrofaalisin esimerkki siitä, millaisen jäljen ongelmallinen kaivos Suomen luontoon jättää. Kaivoksia ollaan puuhaamassa lisää: kaivosteollisuuden tavalla tai toisella merkitsemät alueet ovat kaksi kertaa Belgian kokoisia ja varauksista 4900 km² sijaitsee Natura- tai luonnonsuojelualueilla [Yle 2013].  

Ihmiset ovat huolissaan kaivosten vaarantamista kotiseutujensa ympäristöstä ja vesistöistä. Aihetta huoleen onkin, sillä kaivoslainsäädännössä on puutteita. Suomessa ei esimerkiksi ole kaivosveroa tai toimilupamaksua, ja laki kannustaa kaivosyhtiöitä helpolla aluevarausjärjestelmällä. Samalla ympäristöviranomaiset kärsivät liian vähäisistä resursseista, jolloin valvonta on riittämätöntä. Suomessa keskitytään liikaa kaivoksien saamiseksi alueellemme, ja samalla ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset sivuutetaan liian heppoisesti työllisyyden nimissä. Pitkäaikaisesta työllisyydestä ei kuitenkaan ole mitään takuita. Ympäristöä ei voi kaivoksen jälkeen palauttaa täysin ennalleen. 

Maan ystävät haluaa pureutua kaivostoiminnan ongelmiin ja olla mukana vaikuttamassa omalta osaltaan siihen, ettei jo käynnissä olevia riskialttiita kaivosprojekteja toteuteta luonnon kustannuksella. Yksi Maan ystävien kaivoskampanjan pääasiallisista toimintamuodoista on ympäristötutkimuksen tekeminen ja tulosten julkituominen. Kaivosryhmä järjesti viime vuonna esimerkiksi kaivosleirin, jossa otettiin näytteitä Oriveden kultakaivoksen läheisistä vesistä, lisätietoa blogissa. Tänä vuonna on tarkoitus muun muassa järjestää toinen leiri ja erilaisia kaivospolitiikan ja -valvonnan läpinäkyvyyttä lisääviä tapahtumia. Toivotamme kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleeksi toimintaa mukaan valitsemallaan panostuksella. Aloittaa voi vaikka liittymällä kaivostoiminnan sähköpostilistalle [ota yhteyttä Pirittaan] tai seuraamalla tekemisiämme tämän blogin, Facebookin tai Twitterin kautta.

Lisätietoja:

Piritta Hakola                                             

Kaivoskampanjan harjoittelija                                
piritta.hakola@maanystavat.fi    

Anna Pulkka
Kaivosryhmän yhteyshenkilö    
anna.pulkka@maanystavat.fi 

EU:n ilmastopolitiikan muutoksen tarve - uhkapolulta mahdollisuuksien maailmaan

EU-komissio julkaisi tammikuun lopulla esityksensä vuoden 2030 ilmastotavoitteiksi: 40 % päästövähennystavoite, 27 % tavoite uusiutuville energioille vain EU-tasolla vailla maakohtaista sitovuutta ja energiansäästötavoite myöhemmin harkittavaksi. Maan ystävien kampanjakoordinaattori Hanna Hakon mielipidekirjoitus  Helsingin Sanomissa arvioi tavoitteita kriittisesti ja sai  ilmastokomissaari Connie Hedegaardin kirjoittamaan vastineen puolustaen komission esitystä. Hedegaard pitäen 40 % päästövähennystavoitetta kunnianhimoisena. Ilmastotieteen näkökulmasta tavoite johtaisi meitä kohti ilmastokatastrofia.

Nykyilmastotieteen mukaan 40 % päästövähennystavoite vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon ei riitä pitämään maapallon keskilämpötilan nousua alle 2 asteen sovitun riskirajan, minkä ylittäminen merkitsee Maailmanpankin sanoin ”tuhoisia vaikutuksia”. Esim. EU:n omat erikoistutkijat ja Kansainvälinen energiajärjestö IEA osoittavat  raporteissaan miten 40 % tavoite antaa vain 50/50 mahdollisuuden pitää maapallon lämpötilan nousu alle kahdessa asteessa.

Johtava ilmastotutkija, professori Kevin Anderson (Tyndall Centre for Climate Change Research) menee arvioissaan vielä pidemmälle. Hän lähetti viime joulukuussa avoimen kirjeen komission puheenjohtaja José Manuel Barrosolle, kopion siitä sai myös mm Connie Hedegaard. Tässä viestissä tutkija varoittaa miten 40 % päästövähennystavoite johtaa 50-70 % varmuudella 2 asteen lämpötilan nousun ylitykseen, ja tarvittaisiin vähintään 80 % päästövähennystavoite vuoteen 2030 kahden asteen ylityksen välttämiseen. Tieteen valossa komission tavoite paljastuu kunnianhimoiseksi uhkapeliksi, mutta kunnianhimoisena päästövähennystavoitteena sitä ei voi pitää.

Ilmastotutkijan viestiä ilmeisen paljon paremmin komissiossa on saatettu lukea vaikutusvaltaisen teollisuus- ja elinkeinoelämän edustajien lobbausjärjestö BusinessEuropen kirjettä Barrosolle. Tammikuussa julki tulleessa viestissä komissiota kehotettiin asettamaan ”realistinen” (eli heikko) päästövähennystavoite, joka ei vahingoittaisi teollisuuden kilpailukykyä; muita sitovia tavoitteita ei tarvittaisi, ja muut maat saisivat toimia ensin, EU niiden jälkeen. EU:n tulisi valtalobbareiden mukaan hoitaa ensin talouskriisi ja vasta sitten tarttua ilmastotoimiin. Ilmasto ei kuitenkaan voi odottaa vuoroaan.

BusinessEurope on keinotekoisesti ja tarkoitushakuisesti asettanut talouden ja ilmaston puolesta toimisen ikään kuin toistensa vastakohdiksi, ja on tällä taktiikalla saanut huomattavan paljon valtaa. Tosiasiassa todellinen kunnianhimoinen ilmastopolitiikka edistäisi talouttakin.

Kunnianhimoinen päästövähennystavoite lisäisi uusiutuvan energian osuutta ja vähentäisi energian kokonaiskulutusta. Näin leikattaisiin reippaasti myös energian tuontia, mihin EU kuluttaa nykyisin vuosittain 500 miljardia euroa (IEA). Uusiutuvaan energiaan siirtymistä vahvistamaan tarvitaan sille oma sitova kansallinen tavoite. Energiatehokkuutta voimistamalla taas säästettäisiin Ecofys-tutkimusryhmän mukaan vuosittain jopa 250 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä. Talouskriisikin voitaisiin voittaa aktiivisemman ilmastopolitiikan ja uudenlaisen talousajattelun avulla.

Emme varmasti halua olla ilmastouhkapelin voimattomia uhreja, vaan haluamme saada yhä vielä mahdollisuuden parempaan elämään. EU:n tulee asettaa vuodelle 2030 kolme sitovaa kunnianhimoista tavoitetta, jotka jaetaan maakohtaisesti kuten vuoden 2020 tavoitteille tehtiin. EU-parlamentin mielipideäänestyksessä enemmistö äänesti juuri kolmen sitovan tavoitteen puolesta, mikä on ilahduttava toivon merkki. Sen pitäisi kannustaa suomalaisetkin ministerit edistämään kolmen tavoitteen mallia ja vaatimaan yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa EU:n ilmastopolitiikan vahvistamista.

Euroopan Maan ystävien mukaan tarvittaisiin sitovat tavoitteet: vähintään 60 % päästövähennystavoite (lisäksi oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi ilmastorahoitus kehitysmaille), 45 % tavoite uusiutuville energioille (biomassan kestävyysvaatimuksin) ja 50 % energiansäästötavoite. Vasta sitten EU:sta voisi paremmin alkaa puhua ilmastonmuutoksen torjunnassa kunnianhimoisena esimerkkinä muulle maailmalle.

Tämä kaikki on vielä mahdollista, ja erittäin tarpeellista. EU-johtajien ja jäsenmaiden ministerien tulisi herätä muutoksen mahdollisuuteen, muistaa aiemmat tahtonsa ja sitoumuksensa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kääntää ilmastopolitiikkansa todella vastaansanomattoman kunnianhimoiseksi.

Kunnianhimoinen EU-ilmastopolitiikka tukisi kansallisella tasolla tehokkaita ilmastotoimia: vahvan ilmastolain säätämisen lisäksi esim. fossiilisten ja muiden kestämättömien energiainvestointien ja -tukien lopettamista ja suuntautumista uusiutuviin energioihin, erityisesti pientuotannon ja yhteisöenergian tukemiseen, mikä vauhdittaisi siirtymistä kokonaan uusiutuvaan energiaan. On mahdollista muuttaa kestämätön ilmasto- ja energiapolitiikka kestäväksi, kaikki keinot ovat olemassa jo, ne odottavat vain poliittista tahtoa ja oikeaa päätöstä toteutuakseen.

Leena Kontinen

ilmastokampanjavastaava

Maan ystävät

Turistina yhdistyskoulutuksessa

Hampaat peseytyvät kuin itsestään. "Olipa hyvä koulutus" on minulle ennenkokematon ajatus puoli viideltä sunnuntaiaamuna. Kertailen päivän tapahtumia kiinnittämättä huomiota partaani pitkin valuvaan hammastahnanoroon: 

Portaiden välitasanteen yläpuolelta otettu yhteiskuva oli hyvä ehdotus, mutta se hukkui Fingerpori-tulkintojen aiheuttamiin naurunremakoihin. Minä vain kuuntelin hymyillen. Takana oli pitkä päivä ja olo oli sen verran seesteinen, että valokuva tuntui merkityksettömältä. Sitä se ei kuitenkaan ollut, päätyihän se eläivöittämään tätä kirjoitustakin.

Aiheuttiko fasilitointikoulutus tuon mielihyvän ja sisäisen rauhan tunteen? Vai olivatko syyllisiä muut koulutettavat? Vastaus on varmaan monien tekijöiden summa, mutta taloudenhallinta ainakin houkutteli minua ainoastaan koskettelemaan kosketusnäyttöä. Tai sitten se oli liiallinen kahvinjuonti mikä sai tuojottelemaan Pauligin huvilan kaiverrettuja puurakenteita. En muista, se oli sekavaa aikaa. Varpaita paleli. Taseet tulevat herättämään hämmästystä jatkossakin.

                      Tasekirjojen tutkiskelua. Kuvat Eeva Kemppainen.

Tilaisuuden loputtua laitoin koristeltuja tuoleja järjestykseen koska en halunnut tiskata. Kuinka selittäisin muille osallistujille ettei naamallani ollut tarkotushakuinen kestohymy, minulla oli oikeasti hauskaa. (No blogikirjoituksella tietysti)

Voisi tuntea toisin kun herää puoli seitsemältä lauantaiaamuna ja tarpoo reikäsissä kengissä, villasukat märkinä auraamattomia teitä pitkin pilkkomaan paprikaa, siivuttamaan tofua. Tekisikö tarjoilulautaselle kasan, keon vai röykkiön? Näitä asioita pohtiessani olivat muut jo ahertaneet ruuat valmiiksi ja kantaneet ne saliin. Minä keräilin paprikansiemeniä yksi kerrallaan pöydältä. Skootterin täysillä on eri asia kuin formulan täysillä ja minä olen vain hitaasti heräävä jalankulkija.

Kahdeksan tuntia aamupalan jälkeen olin unohtanut palelevat varpaani ja kellon. Puhun nyt siitä ajannäyttäjästä, en niistä kilkuttimista(Tingsha symbaalit) joita Lari Karreinen käytti koulutettavien hiljentämiseksi. Meininki sai minut aika ajoin niin vakuuttuneeksi, että aloin epäilemään huijausta. Sen on pakko olla joku Sarasvuo. Mutta onneksi se ei ollut.

Se mitä olen kokoajan yrittänyt tässä sanoa on, että Maan ystävät, Luontoliitto ja Eettisen kaupan puolesta ry. onnistuivat järjestämään hallituksilleen tilaisuuden jossa koin oppivani. Sitä toivoinkin.

Järjestäjiä ja kouluttajia kiittäen,

Lauri Takatalo

Tästä tulee hyvä vuosi

Tietynlainen optimismi lienee välttämätöntä, jos yrittää mahduttaa ihmiskunnan toimintaa takaisin planeettamme ekologisen kantokyvyn rajoihin, ja vieläpä oikeudenmukaisella tavalla. Operaatio täytyy ensinnäkin nähdä ylipäänsä mahdollisena, mikä ei globaalien kriisien vaivaamassa maailmassa ole aina helppoa. Lisäksi täytyy luottaa siihen, että löydämme tähän työhön toimivia keinoja, ja että osaamme myös käyttää niitä. Jonkinlaista optimismia täytyy epäilemättä löytyä myös ihmiskuvasta:  maailmanparannukselle omistautuminen tuskin olisi mielekästä ilman uskoa ihmisten kykyyn ja ainakin herätettävissä olevaan tahtoon elää sopusoinnussa toistemme ja ympäristömme kanssa. Taidan siis olla jollakin perusteellisella tavalla optimismi, tai vaihtoehtoisesti aivan väärässä paikassa, kun löydän itseni luotsaamasta koko maan kattavaa yhteiskunnallista ympäristöjärjestöä.

Kun Maan ystävien tuore hallitus kokoontui yhdeksi tammikuiseksi viikonlopuksi Helsinkiin järjestämään rivejään, suunnittelemaan alkanutta vuotta ja aloittamaan yhteistä työtään, optimismini tuli ilmi hyvin konkreettisella tavalla. Olin toiveikkaasti luottanut siihen, että pysymme itse määrittelemässämme aikataulussa, mutta lopulta vaikka kuinka paljon asioita piti siirtää lauantailta sunnuntaille ja sunnuntailta edelleen myöhemmäksi. Yksi viikonloppu oli tietenkin kovin vähän yhdeksän uuden hallituslaisen perehdyttämiseen tähän hienoon organisaatioon, etenkin kun sunnuntaina oli hallituksen ensimmäinen kokous.

Kokouskin oli vielä pitkälti tutustumista ja tunnustelua, kun hallituksen työryhmät muodostettiin vasta sen yhteydessä, mutta saatiin siellä aikaan yksi merkittävä päätöskin: Maan ystävät aikoo tänä keväänä hakea siviilipalveluspaikan statusta. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että MY:hyn saadaan sivaria vielä tänä vuonna, mutta tietä on alettu tasoittaa, ja toivon mukaan pääsemme pian tarjoamaan taas yhdelle militarististen rakenteiden vastustajalle oikeasti mielekästä tekemistä. Vielä hienompana tosin pitäisin sitä, jos näitä rakenteita purettaisiin perusteellisemmin, ja rangaistuksenomaisesta siviilipalvelusvelvollisuudesta päästäisiin kokonaan eroon.

Optimistiset odotukseni viikonlopun suhteen yleisemmin eivät ehkä lopulta olleetkaan niin yliampuvia. Ihmiset olivat motivoituneita ja skarppeja, kysymykset ja keskustelut hyviä sekä hallitustyön starttaaminen kaiken kaikkiaan varsin sujuvaa. Ilmapiiri oli lämmin, ja tuntui siltä, että muidenkin kuin minun oli helppo olla ja osallistua. Hallituslaisten erilaiset lähtökohdat ja näkökulmat täydensivät hienosti toisiaan, ja kun asioista ei oltu yhtä mieltä, niitä puitiin yhdessä rakentavasti. Tuntui, että venyvät ja paukkuvat aikataulut olivat pieni hinta näin hyvistä ja tärkeistä keskusteluista, ja muilta osin koko viikonloppu onnistuikin oikein hyvin.

Jatkossa minun on siis lisättävä ripaus realismia kokousten ja käytännön työn suunnitteluun. Sen sijaan uskoni siihen, että tämä on järkevä tapa organisoida toimintaa paremman maailman puolesta, ja että yhdessä toimimalla voimme saavuttaa suunnilleen mitä tahansa, sai paljon vahvistusta viikonlopun aikana. Tällä porukalla ja näillä eväillä olisinkin suorastaan pessimisti, jos en näkisi edessäni hienoa vuotta Maan ystävissä ja valoisampaa huomista!

Angi Mauranen

Maan ystävien puheenjohtaja 2014