Euroopan Nuorten Maan ystävien ruoka ja maatalous -teemainen kesäleiri järjestettiin Bulgariassa Rodopivuorilla elokuussa 2014. Maan ystävien Kuopion kaksikko päätti ottaa matkaan vauhtia Pohjois-Suomen kautta. InterRail-passit taskussa matkattiin kohti Torniota ja ylitettiin raja maateitse. Junissa istumiseen alkoi tottua jo parissa päivässä. Saksassa vegaanisten ruokien laaja kirjo sai meidät kuitenkin pysähtymään ja sulattelemaan nautittuja herkkuja muutamaksi päiväksi. Vengo-niminen ravintola Bremenissä sai aikaan molemmilla ”foodgasm”-olotilan, eikä Hampurin Veganz-kauppa ainakaan lieventänyt fiilistä.
Ruokateema jatkui leiripaikalla Beglika-järven rannalla. Kiertelevät kasvisruokakokit valmistivat maistuvia aterioita, mutta jo parin päivän jälkeen proteiinien niukkuus alkoi harmittaa. Ihmetytti, etteivät ammattikokit juurikaan käyttäneet siemeniä, linssejä tai papuja. Ainoatakaan papua en kuuden päivän aikana ruoasta löytänyt, linssejä oli vain muutamalla aterialla ja siemeniä lähinnä salaatissa ja aamupalalla. Suomessa ”mistä vegaani saa proteiinia” -ihmettelyä kuulee nykyään harvemmin, kun tietoa on ollut runsaasti jaossa. Papujen ja linssien rinnalle nostetaan nykyään myös vehnägluteenista valmistettu seitan, erinomaisen aminohappokoostumuksen omaava hamppu sekä mainettaan lupaavasti niittävä lupiini.
Ravitsemustiedon puutteesta huolestuneena otin veganismin edistämisen esille Food unplugged -kampanjan suunnittelussa. Tästä aloitteesta innostuneena kampanjassa päätettin koota kasviskeittokirja. Julkaisun alkuun painetaan kevyt tietopaketti siitä, kuinka terveellinen kasvisruokavalio koostetaan. Kirjaan kerätään ympäri Eurooppaa perinteisiä kasvisruokaohjeita mahdollisimman sesonginmukaisesti. Suomesta julkaisuun päätynee ainakin imelletty perunalaatikko ja seitankinkku. Teos on suunniteltu julkaistavaksi ennen vuoden loppua, jotta lukijat voidaan keittokirjan kautta toivottaa ympäristö- ja ilmastoystävällisempään uuteen vuoteen.
Leiri oli kokonaisuudessaan ainutlaatuinen kokemus ja erinomainen tapa tutustua Euroopan Nuorten Maan ystävien toimintaan. Olen ollut vasta vuoden mukana Maan ystävissä ja kesäleiri sai minut vakuuttuneeksi siitä, että toimin arvoihini sopivassa järjestössä. Maan ystävissä jokainen voi löytää oman väylänsä vaikuttaa: Leirillä kuultiin, miten EU:ssa saa äänensä kuuluviin ja suunnitteilla on myös opintomatka Brysseliin. Iltanuotiolla kerrottiin myös jännittäviä tarinoita eri maiden tempauksista, joissa suora toiminta ja aktivismi olivat vahvasti läsnä. Hätä ei aina lue lakia…
Ajatukseni tiivisti erinomaisesti tšekkiläinen Tereza, kun pohdimme työpajassa, mitä merkitsee kuulua Euroopan nuoriin maan ystäviin. Hän kirjoitti paperille suurilla kirjaimilla ”Being part of something BIG”. Tunne siitä, ettemme ole täällä Suomessa yksin muuttamassa maailmaa, saa jaksamaan ja jatkamaan. Ympäri maailmaa on ihmisiä, joilla on sama into ja polte poistaa epäoikeudenmukaisuutta ympärillämme.
Maan ystävien aktiivi
Miia
Maan ystävien aktiivi
Miia
Lue lisää Food unplugged –kampanjasta: http://www.foeeurope.org/yfoee/food-and-agriculture-manifesto
Ruokaohjeita (englanniksi) voi myös lähettää s-postiin miia.komulainen (at) gmail.com.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti