Vierailimme elokuussa viiden maanystävän voimin Euroopan Nuorten Maan (YFoEE eli Young Friends of the Earth Europe) ystävien leirillä Bulgarian vuorilla, kuten Miia ja Heli ovat blogikirjoituksissaan jo hieman avanneet (ks. Something BIG ja Luonto puhuu). Kerron tässä kirjoituksessa vähän tarkemmin leirin sisällöstä ja meiningistä. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lukaista myös osallistujien kirjoittama kuusiosainen tekstisarja YFoEE:n uutissivulta.
Seitsemänpäiväiselle leirille osallistui 45 nuorehkoa toimijaa 16 Euroopan maasta. Ruoka ja maatalous -teemaa lähestyttiin food unplugged -sessioissa, joissa kirjava joukko asiantuntijoita kertoi leiriläisille esimerkiksi EU:n maatalouspolitiikasta, Bulgarian ruokaosuuskunnista, matokompostien autuudesta ja degrowthista ruokanäkökulmasta. Järjestettiinpä leirillä siemenvaihtoakin. Saa nähdä miten saamani balkanilaiset omena- ja sitruspuut kasvavat pohjolassa.
Ehkä kiehtovinta leirillä oli osallistujien moninaisuus ja erilaisissa ympäristökamppailuissa kertyneiden kokemusten rikkaus. Osallistujat edustivat lähinnä erilaisia Maan ystävien nuorisojärjestöjä. Monissa maissahan Maan ystävät on huomattavasti suomalaista versiota suurempi järjestö, vastaten laajudeltaan ja toiminnan muodoiltaan pikemminkin meikäläistä Suomen luonnonsuojeluliittoa. Näissä tapauksissa nuorisojärjestötkin ovat suurensuuria, kuten vaikkapa Norjan Natur og Ungdom ja Saksan BUNDJugend. Mutta on meitä pienempiä ja sisukkaampia muitakin, esimerkiksi Hollannin Jongeren Milieu Actief ja Irlannin YFoE.
Inspiroivia esimerkkejä paikallisesta toiminnasta leirillä riitti. Salametsästystä vastaan toimivat kyproslaiset elävät samanlaisessa väkivallan uhassa kuin meikäläiset petoaktiivit, ja yhtälailla heidän omistautumisensa asialleen on inspiroivan innostunutta. Bulgarialainen Za Zemiata teki myös vaikutuksen monipuolisella toiminnallaan, joka ulottuu suuren kansansuosion saavuttaneista siivouskampanjoista tiukkaan vaikuttamistyöhön hallintobyrokratian uumenissa. Hienoa on, että YFoEE:n kautta erikokoisissa ja toimintatavoiltaan hyvin erityyppisissä järjestöissä toimivat ihmiset voivat kohdata ja lyödä viisaat päänsä yhteen.
Leirin opeista itselleni hyödyllisintä oli fasilitointikoulutus, jota järjestettiin kolmen työpajan verran. Fasilitointi on kiteytettynä ryhmäprosessien suunnittelua ja toteuttamista. Työpajassa aloitettiin fasilitoinnin perusteista mutta edettiin myös käytännön harjoituksiin, joissa pääsimme kehittämään kykyjämme ryhmän sisäisten ristiriitatilanteiden työstämisestä. Tätä harjoiteltiin esimerkiksi niin, että jokaiselle osallistujalle jaettiin ennen pienryhmäkeskustelua rooli, joka hänen tuli keskustelun ajaksi omaksua. Itse sain kyseenalaisen kunnian olla ryhmän agressiivinen yksilö, jonka piti puhua muiden päälle ja väheksyä kovaäänisesti muiden mielipiteitä (ei muuten mikään miellyttävä rooli!).
Fasilitoijan piti sitten saada homma rullaamaan ristiriidoista huolimatta, eli ohjata ryhmä keskustelemaan yhdestä ja samasta aiheesta sekä luovia runsaanlaisten haasteiden lävitse. Tämä harjoitus tuotti eittämättä hiukan ylidramaattisen kokemuksen fasilitoinnin haasteista, mutta antoi ainakin ajattelemisen aihetta. Vastapainoksi pääsimme myös fasilitoimaan aitoja keskusteluja, joissa ihmiset olivat onneksi hiukan vähemmän kettumaisia.
Fasilitointikoulutus on hyvä tapa ohjata osallistujien huomio yhdessäolon reunaehtoihin ja puitteisiin. Ennen muuta kysymys on tarkkaavaisuudesta, läsnäolosta ja reflektiosta, siitä että huomioi mitä erilaisissa tilanteissa tapahtuu ja toimii valppaasti sen mukaan. Hyvä fasilitoija osaa madaltaa kaikkien kynnystä osallistua omiksi kokemillaan tavoilla niin että ryhmän toiminta on mahdollisimman hedelmällistä. Häiritsevään, muilta tilaa vievään ja ryhmän energiaa hukkaavaan käyttäytymiseen on osattava puuttua.
Fasilitoinnissa on aina jännite sen välillä, miten paljon ryhmää ohjaa ja miten paljon on avoimuutta hetkessä esiinnouseville oivalluksille ja tuntemuksille. Fasilitointiin sisältyy myös paljon valtaan liittyviä kysymyksiä, joita on tärkeää olla verhoomatta "neutraalin" fasilitaattorin kaapuun. Parhaimmillaan kyse lieneekin siitä, että kaikki fasilitoivat, eli että tarkkaavaisuus, reflektio ja ponnin tasavertaiseen toimimiseen on kaikkien asia. Koulutuksen jälkeen huomasin ilokseni, että fasilitaattorin reflektoiva mieli viipyili seurassani muissakin tilanteissa. Ei olisi pahitteeksi jos tämänkaltaisen läsnäolevan ja rakentavan lähestymistavan onnistuisi pitämään tilanteessa kuin tilanteessa.
Leirillä myös tehtiin tosissaan töitä osallistujien tasavertaisen osallistumismahdollisuuksien mahdollistamiseksi ja leirin sisäisten ristiriitojen selvittelemiseksi. Kun näin eri konteksteista ja toimintakulttuureista tulevat ihmiset viettävät viikon yhdessä, ei kitkalta täysin voi välttyä. Sen kanssa voi sen sijaan elää ja sitä voi työstää oppimiseksi. Jos ympäristötoiminta on toimintaa sellaisten ekososiaalisten suhteiden puolesta, joiden kanssa haluamme elää, niin ylevät periaatteemme on sisällytettävä tuon toiminnan käytäntöihin, ei vain periaatekirjauksiin. Tästä aiheesta ilmestynee piakkoin blogikirjoitussarjamme neljäs ja viimeinen osa, eli pysyttelehän kanavalla!
Tuomo
tuomo.alhojarvi(at)maanystavat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti